Riippuvuudesta ja tyhmyydestä

Vietin tietokoneetonta viikonloppua lauantain puolen päivän jälkeen. Se sujui hyvin, vaikka myönnän olevani jonkinasteisessa riippuvuussuhteessa tähän laitteeseen. Toisaalta, minulla oli niin paljon muuta tekemistä: siivosin, tein ruokaa, kuntoilin, ratsastin, seurasin ratsastuskisoja, katsoin Miami Vicea ja huonon elokuvan.

Huonosta elokuvasta puheen ollen...Phone Booth. Minulla oli niin suuret odotukset tämän elokuvan suhteen. Tylsä mikä tylsä tai sitten olen vain niin ääliö, etten jaksanut käsittää niitä kaikkia syvimpiä merkityksiä. Olen liiaksi nykykulttuurin kuluttaja, koska en kykene katsomaan muuta kuin sekunnin sadasosan nopeudella vaihtuvia kuvia ja tiloja. Tämä elokuva on liian ahdistavaa katsottavaa sunnuntai-iltana. Koko tarinan ajan puhelinkopissa teutaroivan päähenkilön ahdistus saatiin tarttumaan myös katsojaan; kaikki tapahtui yhdessä kadunkulmassa. Tunnin verran yhtä rajattua tilaa!!! Sunnuntaielokuviksi pitäisi aina valita jotain hyvin harmitonta katsottavaa...Miami Vicea voisi katsoa myös silloin... tai saksalaisia dekkareita.

Joitakin elokuvia muistelee vielä vuosienkin päästä. Se ei tietenkään takaa niiden erinomaisuutta mutta jokin juttu niissä on täytynyt olla. Paistetut vihreät tomaatit ole katsonut neljä kertaa, Night on Earth ja Out of Rosenheim menivät kertaalleen. Kiinnostavia elokuvia. Jotkut elokuvat eivät ole varsinaisesti kiinnostavia mutta Samuel L. Jackson Shaftina vetoaa minuun...