Koni Kaakkimus Maximus Traumaticus

Tuli Inkan kirjoituksesta traumaattinen kokemus mieleen. (Terapiaa, terapiaa..)

Olin pieni ihminen, vieläkään ei ole päälakeni päässyt kuin 158 cm päähän maasta. Ruinasin hevosta, kuten siihen aikaan tapana oli. Isäni uskotteli rakentavansa pihallemme tallia, ja tottakai lapsenmieli uskoi joka sanan. Siinä rakenteli koko kesän ja minä jo hummailin mielessäni arabialaisella.

Eihän se mitään tallia väsännyt. Vaan halkoliiteriä.

Hirveää kiusata lasta noin. Mutta eipä riittänyt se. Siinä vaiheessa kun vielä luulin tallia rakennettaman, isäni vei katsomaan hevosta. En ollut ikinä nähnyt elävää heppaa, kun ei meidän perällä ollut muita kuin poroja. Siinä se sitten yhtäkkiä oli, pää yhtä isona kuin minä kokonaisuudessani. Tuli olo, että nyt se syö minut suihinsa!

Siitäpä neuvoa aikuisille, joita hevosruinauksilla kiusataan. Ottakaa ipana (tarpeeksi pieni) kainaloon ja viekää jättikokoisen oriin turvan eteen tökittäväksi. Toimii.

Eipähän kerjää enää.