Huolestumisen arvoinen asia

Minua huolestuttaa suuresti Suomalaisten tulevaisuus. Väestöliitolla on pulaa spermanluovuttajista, joten ainesta aletaan tuoda ulkomailta. Sen nyt vielä sietää.

Mutta että Suomen toinen spermanluovutuspiste aiotaan perustaa Turkuun. Se jo vähän ahdistaa.

Käyköhän lappalaisia raavaita miehiä luovuttamassa spermaa Helsingissä tai Turussa? Eipä taida käydä. Ja jos kävisi, niin siinä olisikin sitten taas Saamelaiskäräjille kiperä kysymys pohdittavaksi; onko lappalaisen eli saamelaisen spermanluovuttajan lapsi laskettava saamelaiseksi? Kysymys on toistaiseksi absurdi, sillä luovuttajan henkilöllisyys jää salaiseksi. Mutta siihenkin oli tulossa muutosta.

Kyllä tuntuu oudolta olla virallisesti saamelainen. Tuo virallisuus tarkoittaa sitä, että koska jompi kumpi isovanhemmistani oli äidinkieleltään saamelainen, niin minulla on oikeus äänestää Saamelaiskäräjien vaaleissa.

En osaa saamea, vaikka olen suorittanut sitä(kin) kahden opintoviikon verran yliopistossa. Ja miksi en osaa?

Siksi, että isäni sai selkäänsä lapsena, jos puhui saamea.

Siksi, että nuorena miehenä hän halusi unohtaa kielen ja koko kulttuurin, koska häpesi saamelaisuuttaan niin paljon. Tästä johtuen hän vaihtoi poromerkkinsä moottoripyörään, kasvatti pitkän tukan, meni naimisiin supisuomalaisen naisen kanssa. Minä synnyin. Siinä vaiheessa saamelaisuus ei enää kuulunut arkeen muuten kuin koparakeiton muodossa.

Kerran muistan isäni neuloneen minulle karvakengät. Se oli eksoottista.
Ja kerran muistan mummoni puhuneen minulle saamea. Mahtoi olla tuskallista huomata, että lapsenlapsi ei ymmärtänyt sanaakaan hänen äidinkieltään.


Kyllä Saamelaiskäräjillä olisi aika jo alkaa keskustella tästä huolestuttavasta kysymyksestä.