7.2.07

Návdi

Viikonloppuna harrastin paljon. Lauantaina myös kulttuuria. Huomasin, että passiivinen kielitaitoni on sentään edelleen olemassa. Että ei aivan ummikkona tarvinnut olla. Parhaimmat kiksit keikalla antoi Susi. Joiku oli kai jokseenkin tehokas, koska eilinen sanomalehti tiedotti näillä seuduin liikkuvasta hukasta.

Niistä muista harrasteista. Urheilun lisäksi sulatin pakastimen ja pesin liesituulettimen. Kaksi asiaa, joita pitäisi tehdä useammin, mutta jotka tulevat tehdyksi vain silloin, kun mielessä kiehuu eli vituttaa. Silloin, kun tekisi mieli tintata ensimmäistä vastaantulijaa otsaan, mutta jostain syystä ei sitä kuitenkaan tee, vaan käyttää energiansa pakastimeen ja liesituulettimeen. Tällä kertaa hampaiden kiristely onnistui kanavoida erittäin hyvin, mutta myönnettäköön, että usein päädyn olemaan "myrskyn merkki annakan nurkassa". Tai enhän minä mitään myönnä, näin on vain väitetty.