Hajanainen paluu

Viime päivinä olen matkustanut junalla ja autolla useampia satoja kilometrejä. Samoin olen suunnitellut yhden kuolinilmoituksen, halannut itselleni täysin outoja ihmisiä, keittänyt litroittain kahvia ja juonut litroittain kahvia. Olen kyllästynyt itkuiseen tunnelmaan ja häipynyt paikalta.
***
Katselin vanhoja valokuvia isoisosetäni jäämistöstä. Setä on ollut eläessään viisas. Hän on kirjoittanut lähes kaikkien kuvien taakse keitä kuvassa on ja missä kuva on otettu. Sotakuvien osalta olisikin toivotonta tietää, minkä korsun perältä kymmenkunta silmäparia hymyilee. Samasta kokoelmasta löytyi myös toisen isoisosedän kuvia. Sen, joka oli ratsupoliisi. Tämä komea mies esittelee melkein jokaisessa kesäisessä kuvassa kelpoa ylävartaloaan ilman paitaa. Eipä näytä huonolta hevosen selässä univormupukuisenakaan. Ihme, että tuollainen mies ei löytänyt naista itselleen ennen kuin yli viisikymppisenä. Oli kai nirso.
***
Sanon vielä hyvää Naisten päivää. Kaupunki suosittelee liputtamista. Ei ole pakko, mutta itseään arvostava kaupunkilainen tekee niin. Venäjällä taidetaan pitää oikein töistä vapaata näin juhlapäivänä. Mutta täällä tasa-arvoa viimeiseen asti korostavassa maassa naisia ei muisteta liikaa, etteivät vain ylpisty ja luule itsestään liikoja.