Äideistä

Tämän talon hiekkalaatikkoäidit ovat jo pitkään varoitelleet toisiaan ja myös me tavalliset ihmiset olemme olleet varoitetut. Pihapiiriimme on ilmestynyt käytettyjä neuloja ja ruiskuja. Minä näin tänään aamulla vasta ensimmäisen. Mutta sepä olikin aivan parin askeleen päässä kotiovelta. Siivoaisivat jälkensä tarkemmin.
***
Eilen joukko äitejä ja lapsia oli ilmeisesti päättänyt yrittää maailmanennätystä siinä, kuinka paljon heitä mahtuu vaunuineen ja rattaineen bussiin. Olen pannut joskus merkille, että tavalliseen bussiin mahtuu hyvin kolmet lastenvaunut. Sitä enemmän ja ahdasta tulee. Nyt pitkin bussin käytäviä oli vaunuja, rattaita, kaksostenkulkupelejä, irti päässeitä lapsia ja pienempiä kitiseviä vauvoja. Siinäpä iloinen puolituntinen. Koko ajan toivoin, että olisin ollut jo perillä. Olin saarroksissa. Se, että minä pääsin bussista ulos oikealla pysäkillä, ei ollut kovin helppoa. Vaunuja järjesteltiin, lapsia otettiin kiinni, kuljettaja huokaili kärsimättömänä. Minä ojensin tavaroitani yhdelle äidille, joka piti niitä sen ajan, että minä pääsin loikkaamaan rattaissa istuvan lapsen yli ja ulos. Nämä olivatkin varsin ystävällisiä äitejä. Useimmiten olen vain törmännyt niihin, jotka tuntevat suorittaneensa oman yhteiskunnallisen velvollisuutensa ja sen vuoksi heidän ei enää tarvitse olla kiinnostuneita mistään muusta. Tällaiset äidit ovat sitä mieltä, että heillä on täysi oikeus rullata hyökkäysvaunuineen tavallisen, tyhmän, oikeasta elämästä tietämättömän ihmisen varpaille ja samalla runnoa soitinkoteloa ohimennessään.
***
En usko äidiksi ryhtyneen serkkuni puheita. Hän sanoo, että sitten kun lapset ovat isoja, voi keskittyä omaan elämään. Mummuni, se 94-vuotias, sanoo, ettei huolesta pääse edes hänen iässään. Hän totesi, että ei riitä, jos saa kasvatettua omat lapsensa eläkkeelle ja osan saateltua hautaankin. Aina on niitä lastenlapsia ja lastenlastenlapsia, jotka harrastavat vaarallisia harrastuksia, viihtyvät huonossa seurassa, matkustavat huvikseen outoihin paikkoihin tai lähtevät väenväkisin rauhanturvaajaksi levottomiin maailmankolkkiin. Että eipä siinä ole hetken rauhaa, kun suku on ollut kovin sikiäväistä, eikä muutosta ole näkyvissä.

Tämän keskustelun jälkeen mietin taas kerran, haluankohan koskaan mokomaa riesaa itselleni.