24.11.04

Uudet vaatteet

Onneksi olkoon uusi ulkomuoto. Hetken jo luulin päätyneeni tyystin väärälle sivustolle, kunnes tajusin blogimme uudet vaatteet. Hienoa. Kun on pari päivää tehnyt vain Aikuisten Ihmisten Asioita, niin olennainen jää väkisinkin vähemmälle huomiolle.

Aikuisten Ihmisten Asioita täytyy vielä jatkaa eli tehdä työtä, josta maksetaan nälkäpalkkaa, puhuttava verotoimiston miehelle, jonka päätehtävä on saada ihmiset itkemään, soitettava tärkeitä puheluita, suunniteltava noin 30:n ihmisen lentolippuostoksia, transponoitava muutama jouluviisu pikkunäpeille sopiviksi... Enkä edes luetellut koko viikon tehtävälistaa.
***
Päätin eilen, että kannatan ehdottomasti ulkomaisen työvoiman lisäämistä. Etenkin linja-autoliikenteeseen. Päivittäin tehdyn havainnoinnin perusteella sanoisin, että matkanteko sujuu joustavammin ja mukavammin, kun rattia ei ohjaa nulikka, jonka vapaa-ajan ajokki on Toyota vuosimallia-jotakin-ja-karvanopat. Syntyperältään muu, kuin suomalainen kuljettaja odottaa kohteliaasti, että vanhat ihmiset pääsevät istumaan. Mummojen ei tarvitse hoippua nykivässä bussissa tai ennen pitkää päätyä kontilleen lattialle. Eikä meidän hyväjalkaisten nuortenkaan tarvitse kärsiä kaasun ja jarrun epätasaisesta käytöstä.

2 Comments:

Blogger Tuuba said...

En ole tyytyväinen ulkokuoreen. Senpä vuoksi sisältö olkoon tärkeintä kunnes aikaa riittää muokkaukseen. Yritän ehtiä ensi viikolla.

2:45 ip.  
Blogger Mackan said...

"Aikuisten Ihmisten Asioita"
- Jotenkin tuttu fraasi.

5:18 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home