10.9.04

Ensin on, sitten ei

Oli tässä päivänä muutamana kirjoitettavaakin, oikein mukamas asiaa. Blogger ei toiminut, joten jätin sikseen. Ajattelin tekeväni myöhemmin.

Nyt ei olekaan enää sanottavaa (väsymyksen myötä kaikki vaipuu unhoon), mutta julkaisukanava toimii. Taitaapa olla aiheellista käyttää tilaisuus hyväksi. Vaikka ei olekaan mitään sanottavaa.
***
Uuden kodin remonttia helpottaa satojen wattien rakennuslamppu; siinä katoavat viimeisetkin unihiutaleet silmistä kun spotti hohtaa metrin päässä. Hiki valuu ja joka ikinen seinän ja katon kolo, reikä ja huolimattomasti sutaistu juttu näkyy kirkkaana. Onneksi normaalit valaisimet ovat paljon himmeämpiä. Tätä menoa tosin paikoin täytynee käyttää pelkkiä kynttilöitä.. Yllättävä remonttimenoerä tuli tapetoinnissa apuna olleen appiukon olusista. Nelisenkymmentä pulloa kolmessa päivässä.
***
Täytyypä taas yrittää jaksaa ilman lomaa. Kyllä kai sitä sitten ehtii vanhana mummona kiikkustuolissa levähtää.