Olisi paljon sanottavaa

Vuoden pakollinen kotikylävierailu sukulaisissa on ohi. Vuosi vuodelta samat rituaalit, samat ihmiset. Istutaan kahvipöydässä, rupatellaan kylän kuulumisia. Mitä uutta, mitä vanhaa. Kuka on kuollut, kuka eronnut tai muuttanut pois. Pienessä kylässä muistellaan vielä pitkään nuorena kuollutta, päivitellään suntioksi opiskelevaa.

Lapsuudenkoti tuntuu joka kerta paljon pienemmältä kuin voi muistaa. Kättelin isääni, luja puristus kertoi ikävästä enemmän kuin lausutut sanat. Aika kuluu, menneisyys hyökyy aaltoina yli. Juon kolmatta kuppia kahvia, vilkuilen vastapäätä istuvaa harmaantunutta isääni. Kädet alkavat täristä liiasta kofeiinista. Olisi paljon sanottavaa, mitään en puhu.

Kahden yön jälkeen lähdemme kotiin. Seuraavaa käyntikertaa ei sovita.