Liikunta auttaa ahdistukseen
Luin lehdestä, että tällä viikolla vietetään mielenterveysviikkoa. Kirjastossa oli esillä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja nippu esitteitä. Yhden esitten nimi oli "Ahdistus ja liikunta". Selailin sitä hetken. Ties minkä tutkimusten mukaan nimenomaan aerobinen liikunta lieventää lievää ahdistusta. Seuraavassa lauseessa todettiin jo heti perään, että liikunnasta ei ole todettu olevan apua vaikeaan ahdistukseen .
Jos ihmistä ahdistaa oikein kunnolla, niin siinä saa keskittyä tosissaan pelkästään hengittämiseen -joka sekin tuntuu raskaalta. Itse en ainakaan pahimpina ahdistuskausina voi edes kuvitella harrastavani hengästyttävää liikuntaa. Rintaa puristava panssari ja tonnin painoinen kivi vatsassa jähmettävät ruumiin niille sijoilleen.
Viime kuukausien lievät ahdistuskohtaukset ovat menneet ohi lenkkeilemällä ja joogalla. Nyt tosin huomaan, että mitä pidemmälle talvi etenee ja sen myötä pimeys syvenee, sitä vaikeampaa on saada raahattua ruumis tunnille. Mutta jos saan sen tehtyä, mieli tulee kyllä kiltisti perässä.

1 Comments:
Minua ahdistaa usein se, että en harrasta liikuntaa niin usein kuin pitäisi, joten vääntäisin tuon otsikkosi omalla kohdallani:
Liikunta ahdistaa.
Nimittäin huomattavasti useammin ahdistun liikunta-ajatuksesta kuin harrastan sitä.
T:Heidi
Lähetä kommentti
<< Home