Hyvät aineet

Se oli sitten poskiontelotulehdus. Johan tässä on toista kuukautta mennyt enemmän tai vähemmän nuhaillessa. Torstaina soittaminen alkoi tuntua jokseenkin mahdottomalta, niin tulipa mieleeni, että jos sittenkin lääkäriin. Mutta en minä sairas ole, en tietenkään. Etenkin, kun sain niin hyvän lääkityksen, että alkuunsa pari päivää meni elämä ylikierroksilla. Olin kuin aineissa heiluva hörhö, suuta kuivasi ja puhetta riitti alati. Ystävät, kalliit ja rakkaat, ovat olleet poskiontelotulehduksen kanssakärsijöitä. Olen puhunut heille enemmän, kuin ehkä koskaan elämäni aikana ja olen ollut vaatimassa heitä seurakseni lenkille, kauppoihin, hevosmarkkinoille, leffaan, iltateelle...Minusta se nyt vain kuulosti käsittämättömältä, että he ovat väsyneitä raskaan viikon päätteeksi. Siis mitä! Minunhan tässä olisi pitänyt olla väsynyt, kun en ole nukkunut moneen yöhön, koska vaakatasoon laskeuduttuani kuolema olisi ollut väistämätön. Kuka nyt tukehtumalla haluaisi kuolla.

Koska olen soittokiellossa ja elämässäni ei ole mitään muutakaan, olen ollut vain hevosten kanssa. Päiväkausia. Tänäkin aamuna, kun lämpömittari oli muuttunut pakkasmittariksi, minä pyöräilin kohti tallia. Niin paljon kuin eläimistä pidänkin, ihmiskontaktit ovat silti toisinaan ihan kivoja.