Kesää ja parempia aikoja odotellessa

Nyt sitä sadetta riittää. Silti ottaisin mieluiten aurinkoista. Kiitos. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan matkustelin pitkin poikin aurinkoista Peloponnesosta, viime vuonna tähän aikaan Knossoksen rauniot siintelivät jo mielessä. Aurinkoa ja lämmintä. Sitä kalpea ruumis ja sielu halajaa. Katselin itseäni peilistä ja ei voi kuin ihmetellä, että niin se on syksyn viimeiseltä matkalta hankittu rusketuskin vain haalistunut muisto. Kirjaimellisesti. Olen kuin liitujauhossa kierriskellyt. Valkoinen, kuin raato. Saisihan sitä purkista väriä pintaan, ainakin sen verran, että vastaantulijat luulisivat maksatulehduspotilaaksi. Ei kiitos, kuitenkaan. Tyydyn odottamaan niitä kesän kahta aurinkoista hellepäivää.