Tuuba

Aina välillä

2009-03-28T10:56:00.003+02:00

On jäänyt vähiin tämä kirjoittaminen. Aika harmi juttu, mutta en halua tehdä asioita ainakaan kovin paljon vasten tahtoani. Ehkä nyt alkaa jälleen juttu luistaa. Ja jos ei, antaapas asian olla.

Olen suunnannut energiaani laulamiseen, remontointiin, kohtuulliseen liikuntaan, kotitöihin, lukemiseen ja ystävien tapaamiseen. Valitettavasti viimeinen on jäänyt ihan viime kuukausina vähemmälle huomiolle, johtuen kahdesta ensimmäisestä, eli laulamisesta ja remontoinnista. Onneksi laulaminen kuorossa ja pienyhtyeessä on sosiaalista, ihmisten välistä toimintaa, mutta toki siinä keskittyy olemiseen aina samojen henkilöiden kanssa.

Remontoinnista olisi paljonkin kerrottavaa, ehkäpä jopa valitettavaa. Vai olisikohan valitettavaa ainoastaan se, että tämänkertainen remontti sattui keskelle synkintä talvea, jolloin ainakin tämän ihmisen voimat ovat luonnollisesti muutenkin melko vähissä? Yleisenä huomiona kirjaan tähän nyt ylös sen, että mikäli joskus vielä on isomman remontin tai rakentamisen aika, toivoisin kaikkien kirvesmiesten, heidän alihankkijoidensa, sähkömiesten, putkimiesten, lattia-asentajien, kaakeloijan ja saumaajan kokoontuvan kerran yhteen ja sopivan aikatauluista. Ettei käy niin, että oho! täällähän on vielä se kaappi asentamatta, johon tulin tätä valoa kytkemään!

Remontti on kuin synnytys; tuska unohtuu helposti, ja onnistuneesta lopputuloksesta nauttiminen korvaa kaiken.

***

Oulussa asuessa lauloin ortodoksisessa kirkkokuorossa, jossa oli 7-9 laulajaa vaihdellen. Tällä hetkellä laulan vanhan musiikin lauluyhtyeessä, jossa laulajien määrä vaihtelee viidestä kahdeksaan. Vanha musiikki hellii sielua ja ääntä täysin eri tavalla kuin mikään muu musiikki. Jos olisin täysin vapaa valitsemaan elämäni sisällön, se koostuisi kauneudesta, hyvyydestä ja vanhasta musiikista. (Ehkä olen saanut -ja tahallani myös ottanut- vaikutteita Tom Hodgkinsonin Vapauden ylistys -teoksesta.)

Join juuri kupposen kahvia mustasta Teema-mukista, joita löysin kirpputorilta ällistyttävään muutaman euron hintaan. Kahvin kävin ostamassa Valintatalosta, samalla matkalla kun vein tyttäreni hiihtoretkelle Ounasvaaralle. Seuraavaksi suljen tietokoneen, tartun imuriin ja ehkäpä noin tunnin kuluttua nautin siististä kodista. Valmistan ruoaksi keittoa, jota riittänee pariksi päiväksi. Illalla saan laulaa jälleen ihanien ihmisten kanssa, tällä kertaa pienelle yleisölle.

Tukevasti jalat maassa

2008-01-08T21:52:00.000+02:00

Ostin uudet talvikengät. Ne ovat näillä leveysasteilla edelleen tarpeen, joskin talvi on ollut leuto ja vähäluminen.

Näillä uusilla kengillä on hyvä kävellä. Ne istuvat loistavasti, ovat lämpimät -ja niistä tulee jotenkin turvallinen olo. Astelen reippaasti ja kuvittelen olevani hyvä ihminen. Korkokengillä sipsutellessa koko maailma tuntuu hieman liian heppoiselta ja jotenkin valheelliselta. En ole oikeasti niin pitkä kuin korkeakantaiset kengät antavat ymmärtää. Enkä niin hieno.

Muistiin

2008-01-01T21:35:00.000+02:00

Kävin eilen hiihtämässä ensimmäisen kerran tälle talvelle. Lunta ei ollut metsässä juuri nimeksikään, ja ladun pohja oli edeltävien viikkojen sateiden ja suojakelien myötä muuttunut jäiseksi. Tilannetta paransi huomattavasti pari päivää sitten tuiskunnut lumi.

Luin myös loistavan kirjan, Eric-Emmanuel Schmittin Pilatuksen evankeliumin. Vasta kirjan myötä pääsin hetkeksi täydelliseen lomatunnelmaan.

Edellä mainittujen lisäksi olen katsellut pari hyvää ja viihteellistä elokuvaa, hengannut fb:ssä, siivoillut ja valmistautunut henkisesti tulevaan kevääseen. Olen myös potenut äärettömän huonoa ekologista omaatuntoa koko joulun. Toisaalta samanaikaisesti tuntenut nöyrää kiitollisuutta siitä, että saan hanasta vettä ja voin hengittää suhteellisen puhdasta ilmaa.

Yritän olla parempi ihminen tänä vuonna. Viime vuosi meni vähän persiilleen.

Virallinen ilmoitus

2007-12-10T15:15:00.000+02:00

Minä en kärsi kaamosmasennuksesta, koska en ole edes taipuvainen sellaiseen. Aikaisempien vuosien alakulo oli puhdasta, kaunistelematonta ja koristelematonta masennusta.

Nyt alkaa kolmas -vai peräti neljäs..- viikko, jonka voisin laskea olleeni hyväntuulinen ihminen. Epäilenpä eläväni tällä hetkellä eräänlaista hypomaanista kautta, mutta katsotaan nyt vielä vähän aikaa mitä tämä nyt oikein on. Nyt kai pitäisi olla hiljaa ja pelätä romahdusta ja täydellistä lamaantumista.

En lähetä tänä vuonna joulukortteja, sekin tässä ilmoille tuotakoon.

(Tuubaa tuskin enää kukaan lukee, mutta ei se mitään! Ehkäpä suorastaan vapaudun tästä vielä kirjoittamaan.)

Naama näkyviin, nääh..?

2007-09-25T22:10:00.000+03:00

Kirjauduin facebuukkiin. Se tapahtui eilen tai toissapäivänä, ja jo nyt olen hieman kyllästynyt koko juttuun. Ajattelin, että lisäisin sinne kuvani tänään, mutta tulin toisiin ajatuksiin passikuvassa käytyäni. Näytin nimittäin kuvassa aivan rikolliselta, tai ainakin joltain kaukaiselle työleirille lähetettävältä ihmiseltä. Kuvasta puuttui vain numerosarja vierestä. Ehkä joskus, jahka saan hankittua digikameran. Tai jotain.

Taloudessamme ei ole vielä(kään) digiboksia. Kuuntelen muiden juttuja Teemalla tulleista dokumenteista ja haaveilen, että kyllä minäkin sitten ensi vuonna.

Kirjoitusyritys

2007-07-31T08:25:00.000+03:00

Eilen lomalta töihin palatessa kyseltiin, että oliko rentouttavaa ja mukavaa, ja tuliko ladattua akut tulevaa talvea varten. Siis mitkä ihmeen akut? Olisikin olemassa jotkut irroitettavat patterit, jotka voisi irroittaa ja pistää laturiin viikoksi. Mutta ei, ensimmäisen lomaviikon olin täysin kiinni työajatuksissa, vaikka yritin irrottautua ties millä keinoin. Toisen ruhtinaallisen lomaviikon olin perheen kanssa lomareissulla, mikä sinänsä oli varsin mukava, mutta enpä huomannut ladanneeni niitä ns. akkuja missään vaiheessa.
***
Kesälomani lyhykäisyydessään koostui seuraavista asioista:
Loma alkoi sukujuhlilla, jatkui veljenpoikien leikkihuoneen maalausapuna olemisena, ja ensimmäisen viikonlopun kunniaksi kävin katsomassa Sodankylässä Harry Potter ja Feeniksin kilta -elokuvan tyttäreni kanssa. Ensimmäisen varsinaisen lomaviikon alussa tein pitkiä kävelylenkkejä The Cinematic Orchestran kanssa. Lisäksi siivosin kaappeja ja järjestelin raha-asioita (lähinnä opintolainaan liittyen). Siinä sivussa yritin saada ajatuksiani tulevaisuuden suhteen jollekin tolalle, huomasin epäonnistuvani siinä ja päädyin hakemaan kirjoista apua.
Toisena viikonloppuna lähdimme reissuun. Aloitimme Rukalta, jossa vietimme appiukon kuusikymppisiä kiertämällä Pienen Karhunkierroksen. Sieltä jatkoimme Tampereelle. Tapasimme pitkästä aikaa ystäviä, mikä oli todella mukavaa. Kävin asuntomessuilla Hämeenlinnassa ihmettelemässä jälleen kerran, tällä kertaa lähinnä ihmisiä. Ihmetystä herätti myös (Bad)Ideapark Lempäälässä, mutta ei siitä sen enempää. Loppuviikon lusmusimme vielä Oulussa, viikonlopuksi tulimme Rovaniemelle, jossa vietettiin viimeistä kertaa Down By The Kemijoki -festaria.

En grillannut kertaakaan, kävin kerran juomassa yhden oluen terassilla, en ole makoillut rannalla tänäkään kesänä, enkä ole saanut yhtään sääskenpistoa tällekään vuodelle.

Ihminen ei elä ilman evästä

2007-07-18T23:11:00.000+03:00

Viikonloppuna rymsteerasin mummulan vintillä ja löysin kaikkea mielenkiintoista. Tavaroita penkoessa aikaa kului huomaamatta useampi tunti. Otanpa esimerkiksi vuoden 1944 keittokirjan. Se ei ole mitään kevyttä trendilukemistoa. Kirja on kannesta kanteen täyttä tavaraa. Sivuja ei ole tuhlailtu liikaan kuvitukseen. Selkeä sisältö ja ruokaohje toisensa perään, mittaa kertyy muutama sata sivua. Jäätelöohjeita oli noin kymmenen. Nuorisolle tiedoksi, että jäätelöä on tehty ennenkin. Jäätelökoneella, ilman sähköä.

Minulle puolestaan oli yllätys, että kananmunasta voi tehdä niin monenlaisia ruokia. Siis muuta, kuin vain keittää tai paistaa. Ohjeita oli sivukaupalla.

Löysin myös isomummun valokuvakokoelman. Olen katsonut kuvat varmaankin tuhansia kertoja elämäni aikana. Lapsena olin jotenkin erityisen kiinnostunut niistä ja pyysin isomummua aina uudestaan ja uudestaan kertomaan kuvien ihmisistä ja "vanhoista ajoista". Näin aikuisena harmittaa, kun kaikkia niitä kuultuja tarinoita ja kuvien ihmisiä ei voi muistaa.

Kuvien joukossa oli paljon otoksia hautajaisista ja tavan mukaan myös kuolleita oli kuvattu. Käteeni sattui kuva, josta olin lapsena äärimmäisen kiinnostunut. Siinä on noin 5-vuotias lapsi kuolleena arkussaan. Avoin arkku on tuotu tupaan ja nostettu kahden tuolin päälle. Ympärille on levitetty kuusenoksia. Muistan, että joka kerta kuvaa katsoessa ihmettelin isomummulle sitä, että miten lapsi voi kuolla. En tosin muista tarkkaan, mitä mummu vastasi. Hän oli itse syntynyt 1905 ja tottunut siihen, että lapsikin voi kuolla.

Vaikka sen ajan ihminen oli tottunut kuolemaan, oli lapsen menetys varmasti rankkaa. Näin aikuisena panin merkille niitäkin kuvia, joissa kuolleen lapsen kanssa olivat mukana myös vanhemmat. Suunsa viivaksi puristanut mies tuijottaa ulos kuvan oikeasta reunasta. Hän ei katso suoraan kameraan, kuten silloin oli tapana. Kädessään hän myttää huopahattua. Vieressä seisoo pieni ja laiha, aivan lapselta itsekin näyttävä nainen. Heidän edessään on kuolleen vauvan arkku avoimena. Hetkeä aikaisemmin olin katsellut kuvaa samaisesta pariskunnasta viettämässä juhannusta muun kylän nuorison kanssa.

Itkin kauan ennen minua eläneiden ihmisten kohtaloita.

Herääminen tähän hetkeen

2007-07-08T23:40:00.000+03:00

Kesä on hyvinkin puolessa. Tänään havahduin ajatukseen, että on jo heinäkuu. Mihin aika on mennyt? Miksi ihmeessä kesä kuluu aina niin nopeasti? Mietiskelin hetken, mitä olenkaan tehnyt viime aikoina. Totesin saldon onneksi olevan tavallista parempi.

Suurin osa ajasta on toki mennyt töissä ja sairastaen parin kuukauden mittaista flunssaa. Iltaisin olen ollut usein niin väsynyt, että olen vain jäänyt odottamaan seuraavaa ja taas seuraavaa työpäivää, että vapaapäivä koittaisi mahdollisimman pian. Ruumiillinen työ saa ikävimmätkin opetushommat tuntumaan todella antoisilta, haastavilta ja palkitsevilta. Puhumattakaan opintojen viimeistelystä...
***
Onhan tässä ehtinyt tapahtua myös kaikkea hauskaa ja jännittävää. Kesän alkuun saimme ystäväjoukostamme yhden miehelään. Viikkoa ennen häitä pidimme nykyaikaiset polttarit, mutta sankaritarta ei puettu naurettavaan asuun eikä häntä nöyryytetty julkisesti. Kuulostaa tylsältä, mutta ei ollut. Aurinkoisen polttaripatikointipäivän aikana yritin hankkia itselleni hyvää rusketusta hääjuhlaa silmällä pitäen, että uusi punainen mekkoni näyttäisi oikein hyvältä. En usko ruskettuneeni yhtään. En silloin, enkä sen jälkeen. Outoa. Vaaleaakin vaaleampi ystäväni kuitenkin onnistui tuon päivän aikana polttamaan ihonsa, vaikka peitti itsensä vaatteilla ja oli alkanut suljata itseään 30 kertoimisella aurinkorasvalla jo aamusta alkaen.

Näiden parin etelän reissun lisäksi olen ehtinyt käydä myös Ruotsissa ja sukuloida juhannuksen tienoilla. Tapasin samalla joukon vuosien takaisia kavereita ja panimme pystyyn lentopallomatsin. Rankkaa peliä, kun tikku meni jalkaan ja mustelmia löytyi seuraavana päivänä. Mutta näin meillä maalla. Juhannuksena kirjoitin nimeni taas kerran eu-papereihin ja kävelin läpi tyhjän navetan etsimään kissanpentuja. Kirjoitin nimeni myös perukirjaan. Kaikki tuntui niin lopulliselta.
***
Tässä vaiheessa kesää olen tietämättäni testannut markkina-arvoni ja tehnyt kahteen mieheen lähtemättömän vaikutuksen. En tietäisi tästä, mutta ilmeisesti yhteiset ystävät ovat lojaaleja minua kohtaan. Ihmettelin, että milloin näin on päässyt käymään. Ne miehet. Toisen olen tavannut vain kerran ja keskustellut hänen kanssaan saunapunakkana Cypress Hillistä. Toista tapaan aina tallilla, mutta silloin haisen hevoselta ja lompsuttelen likaisissa ratsastustamineissa. Toki on sanottua, että miehet pitävät aitoudesta. Nämä varmaankin erityisesti...

Vielä on onneksi kesä. Odottelen kunnon ukonilmaa. Sellaista että vesi pieksee maata ja salamat halkovat syvän sinistä taivasta.

Luulin että laina lyhenee...

2007-05-26T22:42:00.000+03:00

..mutta ei.

Pankista tuli lappu, jossa ilmoitettiin tililtä erääntyvän n. 140 euroa ensi kuun alussa. Tyytyväisenä ajattelin, että näin sitä vaan vihdoin ja viimein aikuisena opintolainoja maksellaan. Tarkemman syynäyksen jälkeen kävi ilmi, että se olikin ilmoitus koroista, jotka otetaan tililtä. Samassa muistin, että minunhan piti mennä jo tammikuussa sopimaan lainanlyhennyssuunnitelmasta. Voi jessus että olen ollut taas saamaton. Olen aikaisemminkin huomannut, että tietyntyyppiset "pikkuasiat" tuppaavat jäädä roikkumaan kohtuuttoman pitkiksi ajoiksi, kun taas toisaalta teen vaikka mitä muita (paljon isompiakin) asioita ihan noin vaan vasemmalla kädellä. Olisi kai hyvä olla yhtä tasaisen aikaansaava ja tehokas kaikissa asioissa. Tai ainakin näissä ikivanhoihissa opintolaina-asioissa.

Syntinen minä

2007-05-23T23:04:00.000+03:00

Hyveitä:
Oikeudenmukaisuus: 14
Rakkaus: 11
Anteeksiantavaisuus: 10
Lojaalisuus: 10
Suhteellisuuden taju: 10
Urhoollisuus: 10
Pyhä huolettomuus: 8
Viisaus: 8
Jalo joutilaisuus: 6
Kohtuullisuus: 6
Hiljainen tieto: 5

Syntejä:
Vihamielisyys: 15
Hekumallisuus: 9
Murehtiminen: 8
Ahneus: 5
Vatsan palvonta: 5
Ylpeys: 5
Hengen velttous: 4
Huumorintajuttomuus: 3
Välinpitämättömyys: 3
Kateus: 1
Tietämättömyys: 0

Ja pieni analyysi.
Hyveet:
En tiennytkään olevani noin oikeudenmukainen. Ehkä testin taustalla on joitain kummia vääristymiä, jotka vetävät joistain yksittäisistä suvaitsevaisuuden saarekkeista johtopäätöksiä oikeudenmukaisuuteen. Yllättäen annan myös anteeksi aika paljon ja helposti ihmisille, joten ehkä sekin lisää suvaitsevaisuuspisteitä. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen urhoollisena, mutta jalon joutilaisuuden tunnistan.

Ja sitten ne paheet...
Kieltämättä olen joltisenkin vihamielinen toisinaan. Mutta noin paljon? Ehkä täytyy harjoittaa lempeyttä enemmän. Toisaalta, hekuma on listassa heti toisena... Murehtiminen ei tullut millään muotoa yllätyksenä, sitä jopa odotin vielä korkeammalle sijalle. Itse asiassa se olisi voinut olla jopa ensimmäinellä sijalla. Olin yllättynyt, että vatsan palvonta sai jopa viisi pistettä. Mutta ehkä se johtuu syömishäiriöstäni; haluan ja pyrin syömään vain hyvää ruokaa.

Hauska testi, via Arktisia Asioita.

Virallinen kesä

2007-05-09T20:59:00.000+03:00

Vapusta on jo hyvinkin viikko aikaa ja vuotuinen vappuflunssa alkaa olla takana. Se on sellainen lyhyt ja kiukkuinen, toisin kuin tavallinen flunssa, joka nävertää vähintään pari viikkoa. Nyt aivot kuolettavaa tahmeaa oloa ja nuhaisen kuumaa hengitystä ei kestänyt kauan.

Vapun juhlinta ylipäätään on melko tylsää. Aina sama kaava. Mutta olen niin säälittävä ryhmäpaineen alla, etten uskalla ehdottaa rutiineihin radikaaleja muutoksia. Miksipä siis valittaa. Räntäsade, kuohuviini, piknik, viinaksia eri muodoissa, räntäsade jatkuu, bileet, lisää juomia, lopullinen väsähtäminen jo ennen puolta yötä... Ja seuraavana päivänä flunssa. Lapsena vapussa oli enemmän viehätystä. Silloin alkoi kesä ja ostettiin kioskilta jäätelö. Ei haitannut, vaikka satoi räntää.

Ehkä onkin niin, että todellisuudessa taidan olla hyvin epäsosiaalinen ihminen. Sitä piirrettä en kuitenkaan kerro kenellekään. Siitä ei kannata puhua ainakaan työhaastattelussa. Niissä tilanteissa jokainen on ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, kaikkien kanssa toimeentuleva, iloinen, tehokas, oma-aloitteinen, sellainen super-ihminen. Super-ihmisellä ei ole huonoja päiviä. Luulen.

Sellaiset ihmiset eivät katso unettomuuteen härkärodeota. Eivät tunnusta sitä. Varmasti.

Sivuluisua

2007-05-04T11:15:00.000+03:00

Kahden viimeisen viikon aikana on tapahtunut erinäisiä asioita.

Ihmisiä meni naimisiin vappuna.
Ihmisiä erosi vappuna.
Molemmat tapahtumat vaativat paljon pureksimista ja pohdintaa. Ristiriitaisia ajatuksia risteilee ja sekoittuu, epämääräisiä tuntemuksia pulpahtelee jostain syövereistä. Välillä tuntuu, että olen ainoa järjissäni oleva ihminen tällä hetkellä koko pienessä maailmassani. Aivan kuin tunnepuolella sisälläni olisi samanaikaisesti hiki ja kylmä.

Kävin Norjan pohjoisilla rannoilla ihmettelemässä elämää. Matkoillahan aina näkee ja kuulee kummia, maistelee ja haistelee kaikkea mielenkiintoista. Meri ja merenelävät tuoksuivat vahvasti.

Hetkittäin joudun oikein ponnistelemaan erottaakseni unet ja todelliset tapahtumat toisistaan.

Keväällä tulevat hautajaiset

2007-04-18T13:11:00.000+03:00

Hautajaiset olivat viikonloppuna. Ne olivat minulle paljon raskaammat kuin etukäteen olin osannut odottaa. Ei siksi, että paikalla oli lähes 200 ihmistä, joista suurin osa sukulaisia. Eikä siksi, että jouduin jokaiselle kaukaiselle tädille selittämään elämäntilanteeni ja siunailemaan sitä, kuinka vuodet vierivät. Niinpä niin, minustakin on ehtinyt tulla aikuinen. Minua eivät myöskään rasittaneet pitkät puheet ja virsien veisuu. Olen hyvä veisaamaan. Ruokakin oli hyvää. Suru vain on ollut pahin. Niin painava ja raskas, että se lamaannutti minut, enkä pystynyt edes pitämään omaa lyhykäistä muistopuhettani. Jähmetyin tuolilleni ja pyysin muutamaa serkkua hoitamaan homman ilman minua. En usko, että ymmärsivät minua, vaikka niin sanoivat.

Itkun määrä on ollut niin valtava, että siinä täytyy olla jo osa jonkun muun itkusta. Viime päivinä aiemmin järkevä ajatus siitä, että liki satavuotiaat voivat kuolla, ei ole tuntunut enää lainkaan siltä. Muut kuolevat, mutta ei minun mummu. Miksi luovuttaa nyt, kun on jo päässyt niin pitkälle.

Voimalaji

2007-03-30T14:12:00.000+03:00

Mummu oli pitkään sairaalassa. Lähes kaksi vuotta. Kävin häntä katsomassa melko usein. Puhuimme niitä näitä, tavallisia asioita. Monesti ihmettelin, että kuinka hän jaksaa suhtautua asioihin uskomattomalla positiivisuudella, vaikka varmasti sairaalassa olo tuntui toisinaan varsin viheliäiseltä. Seurakin kun tuntui olevan sairaalassa niin kehnoa. Suurin osa täysin "horiskoja, joista ei oo puhekaveriksi."

Viimeksi, kun kävin sairaalassa, jäin miettimään, milloin mummusta oli tullut niin pieni ja minusta näin iso. Mihin oli hävinnyt voima noista käsistä, joilla oli kudottu, ommeltu, lypsetty, leivottu, niitetty, hoidettu eläimet ja lapset...Nyt niillä jaksoi enää hädin tuskin syödä itse! Mutta se heikkous oli vain pintaa. Henkinen voima, iän tuoma kokemus ja vaisto on meille nuoremmille ollut monesti tarpeen. Mummun yli 70-vuotiaat lapsetkin kysyivät usein neuvoa äidiltään. Oman elämäni kiperistä tilanteista minun ei ole tarvinnut sanoa sanaakaan ja silti, mummu on saattanut tuumata, että "Niinpä niin. Mutta asiat selekenee, ku vaan alakaa tekkeen ja antaa toisten olla."

Vaan entä nyt. Toissa päivänä hän päätti, että nuoremman polven on aika pärjätä omillaan.

Ulkoiset asiat

2007-03-27T17:33:00.000+03:00

Aurinko laski ja ilmassa tuoksui kevät. Olkoonkin, että maalla kevät tuoksuu mullalta, maatuvalta heinältä ja lehmän paskalta. Joesta nousi sumu ja oli aivan hiljaista. Kuulin vain itseni ja ne kymmenen joutsenta, jotka laskeutuivat pellolle. Jalat veivät, kun juoksin hengitys huuruten pakastuvassa illassa. Epätodellinen ja kevyt olo. Sille on kai keksitty nimikin. Flow.

Seuraavana aamuna laitoin mummulle papiljotteja tukkaan. Hän totesi, että "Oot juossu liikaa, ku on niin pienet tissit". Yritin siinä sanoa, että miten niin. Eihän se juoksun vika ole, jos rintavarustukseni on alunperinkin ollut pieni. Mummu siinä vertailemaan, kuinka olen samanlainen kuin Anni-vainaa. Anni-vainaallakin oli pienet tissit. Puhe jatkui ja minusta alkoi jo tuntua siltä, että Anni-vainaan naimattomuuteenkin oli syynä pienet tissit eikä suinkaan se, että siihen maailman aikaan maaseudun nainen sai joko mahdollisuuden koulutukseen tai ryhtyi emännäksi. Muistelun loppupuolella olin varma, että kohta selviää, kuinka Anni-vainaa on vainaa vain pienten rintojen vuoksi. Paitsi, että ei. Hän kuoli ihan muusta syystä.

Kevät yllättää

2007-03-16T16:14:00.000+02:00

Aurinko paistaa ja kaikilla on kivaa. Minä en saa otetta tästä kevätfiiliksestä. En ikinä. Joka vuosi kevät yllättää. En ole vielä tähän aikaan siihen valmis. Aamulla töihin lähtiessä olin iloinen vesisateesta. Vaan niin kävi, että päivällä aurinko tuli esiin ja kilottaa nyt kirkkaana siniseltä taivaalta.

Ennen vanhaan äiti vei lakanapyykin aina keväisin ulos aurinkoon kuivumaan. Miksiköhän.

Muistikuva

2007-03-13T11:18:00.000+02:00

Paljon muistoja.

Joskus kaipaan niin paljon niitä alkutalven päiviä, jolloin syysmusta maa muuttuu valkoiseksi.

Outo ääni

2007-03-09T23:22:00.000+02:00

Hiihtolomia on pidetty itse kukin. Minäkin. Hiihtämällä perinteisellä tyylillä eli pertsalla ja viettämällä pari päivää mutkamäessä kiroten omanelämänsäkallepalandereita ja toistaitoisia venäläislaskijoita. Parhaat fiilistelylaskut itselle sain aamulla ja illalla. Paluu tavan ihmisten päivärytmiin on sujunut nihkeästi. Harmaa, loskainen kevätsää (!) ei sitä ainakaan helpota. Mutta se on antanut hyvän syyn mennä ystävättären kera kiertelemään kauppoja ja istumaan kahville, puhumaan intellektuelleja asioita ja huokailemaan pitkätukkaisen Idols-kilpailijan vuoksi.

Siinä oli hiihtoloma lyhyesti.
***
Uskotteko, että olkalihas voi kääntyä väärin päin? Tänään teiskasin hevosen kanssa, yhtäkkiä hevonen heitti päätään ylös ja kuulin äänen, plups. Sanoin "perkele", mutta en hevoselle. Sen jälkeen pitelin itseäni olkapäästä ja katselin oudosti vinksottavaa käsivartta. Kirvasin ensiavuksi koko litanian hyviä voimasanoja. Hetken päästä kuului taas plups. Kipu levisi koko käteen ja korvissa humisi.

Se siitä. Näin on käynyt ennenkin. Pari ihmistä alkoi silti myötätunnosta voida pahoin.

Kuka muuten sanoo, ettei kiroaminen auttaisi?

Hiihtoloma vuorokaudessa

2007-03-09T09:30:00.000+02:00

Jos lomapäiviä on vähän ja tekemistä paljon, voi tulla helposti lomastressi. Näin kerrotaan ainakin iltapäivälehdissä ja naistenlehdissä ennen kesälomaa. Jos loma on tarpeeksi lyhyt, tuskin stressiäkään ehtii tulla. Tässä raportti lyhyimmästä hiihtolomastani ikinä.

Aloin pakata autoa keskiviikkoaamuna yhdeksän aikaan. Koska tyttäreni oli unohtanut monot koululle loman ajaksi, suksista ei tarvinnut huolehtia. Ja koska en ole mikään laskettelun ylin ystävä, en ole koskaan hankkinut kunnon talvitamineita. Sen vuoksi keskityin pakkaamaan lähinnä saunomiseen liittyvää välineistöä. Otin varmuuden vuoksi kävelysauvat ja lenkkarit mukaan siltä varalta että pääsisin ulkoilemaan.

Pakkaaminen venyikin monituntiseksi projektiksi. Mieheni tarkisti autosta öljyt, joka oli tietysti loppu. Sitä piti lähteä hakemaan. Sitten sitä piti lisätä ja kohta tulikin jo epäilys, että meneekö se koko moottorista läpi. Eipä muuta kuin autonkorjaajaeno paikalle tarkistamaan tilanne. Hän naureskeli ja lisäsi vielä pari litraa. Kehotti ottamaan kanisterin mukaan reissuun ja tarkistelemaan tilannetta vähän väliä.

Vihdoin pääsimme liikkeelle. Suunnistimme kauppaan ostamaan mökille ruokaa, mutta koska tässä vaiheessa yllätti nälkä, päädyimme syömään pikaruokaa. Vihdoin ja viimein erinäisten mutkaisten seikkojen jälkeen pääsimme matkaan. Saavuimme perille iltapäivällä viiden aikaan.

Ja sitten alkoi hiihtoloma:
- kamppeitten purku mökillä
- lainasuksilla ladulle; 14 kilometrin lenkki (ensimmäisen kerran suksilla tänä talvena!)
- saunomista
- olutta
- lautapelejä (en näköjään ymmärrä rahan päälle mitään peleissä, leikeissä tai oikeassa elämässä..)
- nukkumaan

- herätys
- mäkeen laskettelemaan; tytär oli mäessä noin 7 tuntia, minä yritin pysyä hänen perässään old school -tyyppisillä lainasuksilla (vm-82) pari tuntia (Huom: ilman kunnon talvivermeitä, onneksi ei ollut pakkasta!)
- luontokeskustsekkaus
- makkaranpaistoa laavulla
- saunaan
- kamppeitten pakkaaminen
- kotiin

Ehdin lisäksi jossain vaiheessa polttaa muoviastien liedelle. Sitä rapsutellessa meni ainakin tunti..
***
Kiitos mökissä oikeasti hiihtolomaa viettäville kutsusta!

Tukossa

2007-03-06T20:24:00.000+02:00

Tekstiä ei yksinkertaisesti ota syntyäkseen, sanat ovat juuttuneet jonnekin syvälle.

Hengitän syvään ja yritän rentoutua.

Sormet. Totelkaapa nyt kiltisti ja antakaa kirjainten ilmaantua näytölle. Vaikka yksi kerrallaan.

- Miksi?

Ehkä jotakuta kiinnostaa mitä kuuluu.
- Niinkö luulet?
***
Hyvä on.

Heräsin aamulla klo 6.24. Tarkistin kännykästä, joka oli soimassa vasta klo 6.40. Tuijottelin minuuttien vaihtumista digitaalinäytöllä. Kello soi, painoin nappia ja ääni lakkasi. Tuijotin edelleen minuuttien vaihtumista näytöllä.

6.47

6.55

7.02

Toinen herätyskello soi. Aivot käskevät nousta ja mennä suihkuun. Ruumis makaa lyijyn painoisena lämpimän peiton alla. Yöpaita on litimärkä. Sitä on taas hikoiltu yöllä.

7.14

Nyt ylös, että ehdit käydä suihkussa ennen töihin lähtöä!

7.28

Vihdoin ja viimein. Silmät auki, vaatteet päälle, weetabixit naamaan (kyllä, oikeasti syön noita lastulevyjä...) ja tukka märkänä ulos -10 asteen pakkaseen.

8.14

Töissä.

Joka päivä. Jee! ---

Empatiaa

2007-02-26T09:13:00.000+02:00

Viime yönä olin vankilassa. Lusittavaa ei ollut paljon, vain reilu kuukausi. Silti suunnittelin pakoa. Herätessä tunsin ainakin hetken aikaa myötätuntoa vankikarkureita kohtaan.

Hevoskaupoilla

2007-02-07T16:13:00.000+02:00

Minä näen paljon unia. Väliin niin kammottavia, että alan voida pahoin, jos ajattelen niitä. Joskus harvoin on käynyt niin, että herään kesken hauskan unen omaan nauruuni. Viime aikoina unissani on vieraillut Tommi Evilä, mutta viime yö oli ehkä paras aikoihin. Siitä olisi aineksi jopa freudilaiseen analyysiin.

Aloittakaamme. Olin ostamassa hevosta Criss Angelilta. Hevonen oli iso, punaruunikko ja oikein kiiltäväkylkinen ori. Sillä oli musta, pitkä harja ja häntä. Hintaan sisältyi kaksi hevosenhoitajaa.Kaksi vanhaa miestä, jotka olivat omituisen pieniä olematta silti lyhytkasvuisia. Molemmilla oli harmaa parransänki ja toinen poltteli tupakkaa holkissa.

Hevosta oli kuulema hankala käsitellä, joten Criss tarjoutui auttamaan. Ja kiivasluontoinen se olikin, mutta täytyihän minun ratsastaa hankkimallani hevosella. Satulointi otti koville. Hevonen tuntui pelkäävän sitä. Pitelin käsissäni suitsia ja kerroin, että olen tehnyt tätä miljoonia kertoja. Eiköhän tässä selvitä. Mutta eihän siitä mitään tullut. Etenkin, kun huomasin suitsien sijasta piteleväni omia rintaliivejäni.

Näin. Eipä niillä paljoa hevosta ratsasteta. Onneksi rintaliivit olivat uudet, eikä vanhat ja virttyneet riekaleet. Loppua unestani en muista. Harmi sinänsä.

Návdi

2007-02-07T14:58:00.000+02:00

Viikonloppuna harrastin paljon. Lauantaina myös kulttuuria. Huomasin, että passiivinen kielitaitoni on sentään edelleen olemassa. Että ei aivan ummikkona tarvinnut olla. Parhaimmat kiksit keikalla antoi Susi. Joiku oli kai jokseenkin tehokas, koska eilinen sanomalehti tiedotti näillä seuduin liikkuvasta hukasta.

Niistä muista harrasteista. Urheilun lisäksi sulatin pakastimen ja pesin liesituulettimen. Kaksi asiaa, joita pitäisi tehdä useammin, mutta jotka tulevat tehdyksi vain silloin, kun mielessä kiehuu eli vituttaa. Silloin, kun tekisi mieli tintata ensimmäistä vastaantulijaa otsaan, mutta jostain syystä ei sitä kuitenkaan tee, vaan käyttää energiansa pakastimeen ja liesituulettimeen. Tällä kertaa hampaiden kiristely onnistui kanavoida erittäin hyvin, mutta myönnettäköön, että usein päädyn olemaan "myrskyn merkki annakan nurkassa". Tai enhän minä mitään myönnä, näin on vain väitetty.

Muistikatko

2007-01-22T10:27:00.000+02:00

Jos olisin blogannut ennen joulua ahkerammin, voisin tarkistaa, mitä elämässäni on silloin oikeastaan tapahtunut. Enimmäkseen olin niin väsynyt, että tuskin jaksoin edes nukkua. Kaikki on kovin hämärän peitossa. En voi olla varma, mikä on unta ja mikä ei. Toki muutama highlight moment on jäänyt muistiin, ja ne tiettävästi ovat tosielämässä tapahtunutta.

Niin se joulu vain meni. Söin napa ruskaten porkkanalaatikkoa ja laihduin kilon. Vahingossa. Vaan nyt kun naapurin joulukuusi on syötetty hevosille, on uuden vuoden lupausten lunastamisen aika. Onneksi en niitä tehnyt. Perinteisesti lähipiiri lupasi rinta rottingilla sitä sun tätä, kuten joka vuosi. Enimmäkseen terveyteen liittyvää. Olen yrittänyt parhaani mukaan tsempata heitä, mutta jo tässä vaiheessa tammikuuta näyttävät monet syyt ajaneen kuntoilun tai tupakoinnin lopettamisen edelle. Taitaa olla varsin yleinen ilmiö. Jo nyt kuntosalilla huomaa tilan lisääntyvän alkuvuoden ruuhkan jälkeen...

Vuosi on alkanut pääosin suotuisasti, mutta jostain ne kuuluisat mustat pilvet aina ilmestyvät taivaalle ja kohta minä seilaan syvääkin syvemmissä vesissä köli pohjaan jumittuen. Sellaista on elämä. Pessimisti ei pety.

Toimistotarvikkeiden tuoksu

2007-01-09T16:26:00.000+02:00

Perheessäni ei ollut valkokaulustyöläisiä. Ehkä siksi toimistotarvikkeet ovat tuntuneet aina vähän fiineiltä ja hivenen pelottavilta. Muistan lapsena ihailleeni kirjakaupan muovikansioita, rei'ittimiä, nitojia ja muovitaskuja, ja yhä edelleen toimistotarvikkeet herättävät hivenen kummallista kunnioitusta jotain suurta ja hienoa kohtaan.

Toimistotarvikevarastot ovat mainioita paikkoja. Kirjakaupassa voi hivenen aistia sitä samaa tunnelmaa kuin varastossa, joka on täynnä postituskuoria, liimapuikkoja, välilehtiä, klemmareita ja kyniä. Mutta kirjakaupassa on aina häiritseviä tekijöitä. Hyllyt ovat ehkä sekaisin, ihmiset mölyävät ympärillä. Varastossa saa olla aivan rauhassa, vetää syvää henkeä - ja antaa tuon tunkkaisehkon tuoksun aktivoida vaikka tekemään kirjauksen.

Hyvät pyhät kaikille

2006-12-23T16:22:00.000+02:00

Lähden viettämään joulua appivanhemmille. Siellä syödään kalkkunaa ja juodaan mozartskuggel-likööriä. (Itse ostin pullon lahjaksi.)
Tein vihdoin ja viimein piparitalon valmiiksi. Siitä tuli hirveähkö kauhulinna, jonka kuvan voisin taas ehkä lisätä tänne mieltänne piristämään. Mutta kun ei ole sitä digikameraa.

En ole (taaskaan) ollut ikinä näin väsynyt kuin tällä viikolla.

Nukkukaa ja syökää hyvin!

(Tuohon Arktisia asioita -haasteeseen en osaa vastata, koska väsyneet aivoni eivät jaksaneet lukea ohjeita läpi. Ja siihen saakka kun jaksoin lukea, en ymmärtänyt mitä niissä sanottiin. Ehkä joskus keväällä.)

Jos olisin...

2006-12-16T16:04:00.000+02:00

Jotkut ne paiskivat töitä viikonloput läpeensä. Minä. Muuten olisin jo nostattamassa joulutunnelmaa ja keikkahurmosta. Te, jotka ette paiski töitä, menkää tänä iltana Rovaniemelle kuuntelemaan nuorisomusiikkia. Siellä ystäväni panee parastaan ja luulen, että niillä urkusooloilla naiset ovat pyörryksissä joulun yli. Sitä en tiedä, mikä vaikutus niillä on miehiin.

Missä vika?

2006-12-14T14:08:00.000+02:00

Voi Ristus! Mihin tämä maailma on menossa? Ala-asteen opettajana työskentelevä nainen kysyi minulta, että eikös Nuorgam ole Norjassa. Saman vuorokauden puolella minua noin kahdeksan vuotta nuorempi nainen väitti minulle kivenkovaa, että Kokkola on Savossa.

Suomi - maailman amerikkalaisin maa.

"...fuckin' darkness"

2006-12-11T21:58:00.000+02:00

Valtava pimeys on lamaannuttavaa. Kun päivät vielä täyttyvät välttämättömistä velvollisuuksista, eivät voimat enää riitä muuhun. Pahinta on, että kroppa valittaa ja natisee liitoksistaan. Rauta ei nouse salilla, jalat eivät jaksa juosta, nilkkaa särkee, käsivartta kolottaa...Tuntuu, kuin olisin vanhentunut parissa viikossa vuosia.

Olen silti leiponut piparkakkuja. Yritän elää sesongin mukaan. Tänään ostin myös ensimmäisen joululahjan.

Nolo juttu

2006-12-08T10:01:00.000+02:00

Naapurinsetä ystävällisesti huomautti, että neidin takavalot eivät autossa pelaa. Minä kilttinä ihmisenä ajoin siltä istumalta huoltamolle. Kuka sitä nyt pimein lyhdyin tässä kaamoksessa ajaa.

Sisällä huoltamossa minua oli vastassa kolme henkilöä. Sellaiset ei-merkkihuoltamot ovat siitä mielenkiintoisia paikkoja, että siellä ei oikein tahdo erottaa kuka on asiakas ja kuka työntekijä. Suunnistin pöydän ääreen, jonka oletin olevan asiakaspalvelutiski. Kerroin että takavalot ovat pimeänä.

Auto ajettiin sisälle, sanottiin, että otappa tyttö kahavia tuosta termarista. Käskystä otin, pieneen muovimukiin. Istuskelin hetken renkaiden keskellä mustaa kahvia juoden, ja sattumalta kuulin hallista, että kylläpä näyttää valot pelaavan. Vilkaisin huoltohalliin, ja siellä oli Auton ympärillä viisi miestä ihmettelemässä; kyllä ne pellaa, hyvin pellaa.

Minä nolona menin kysymään, että löytyykö vikaa. No ei löydy, mutta yhden polttimon voisi vaihtaa. No hyvä että edes jotain! Polttimon vaihto maksoi 2 euroa -ja taas oli huoltamon pojilla hauskaa.

Viime viikko

2006-12-03T22:51:00.000+02:00

Tämä on muistiinkirjaus lähinnä itselleni siitä millaista arki tällä hetkellä on.

Maanantaina kävin lenkillä.
Tiistaina kävin kuoroharjoituksissa ja osallistuin musavisaan.
Keskiviikkona siivosin keittiön, en ehtinyt enkä jaksanut mennä joogaan.
Torstain ja perjantain olin Helsingissä, kävin mm. Kiasmassa. Koin ns. taide-elämyksen.
Perjantai-iltana osallistuin hupaisiin illanistujaisiin.
Lauantaina lauloin koko päivän, illemmalla saunoin ja vielä illemmalla kävin paikallisessa humppapaikassa nimeltä Onnela, vaikka pari viikkoa sitten ajattelin etten ehkä menisi sinne enää ikinä.
Sunnuntaina katsoin kaksi elokuvaa: Superman Returns ja sen jatko-osan siihen merirosvoelokuvaan. Podin huonoa omaatuntoa siitä että en jaksanut siivota.

Mieliala: Suhteellisen tasainen, ajoittain ahdistaa hetkellisesti.
Ruokahalu: Normaali.
Alkoholi: Käyttö kohtuullista viime viikkoina. Arkitissuttelu vähäistä, miltei olematonta.
Yleiskunto: Lievää väsymystä päivisin, joiden lisäksi voimattomuuden puuskia, jotka yleensä menevät ohi. Ei flunssaa tai muita tauteja.

Rahapula

2006-11-26T01:05:00.000+02:00

Lauantaina päätin, että nyt tämä hemmetin ikuinen rahapula päättyy. Jokin keino täytyy olla, että elämä olisi helpompaa. Ratkaisu saisi mielellään olla äkkirikastuminen. Äkkirikastuneena tekisin töitä vain huvikseni, enimmän osan ajasta harrastaisin. Osan rahoista sijoittaisin viisaasti. Alkaisin kotirouvaksi. Toisaalta voisin ottaa silikonifyllingit tisseihin ja värjätä hiukset vaaleaksi. Vaikka, voisin tietysti silloinkin olla kotirouva.

Lopultakaan en keksinyt mullistavaa tapaa toteuttaa rikastumishaaveita. Ostin ässäarvan ja siinä pääpalkinto on vain 50 000 euroa.

Keskiviikko

2006-11-22T11:04:00.000+02:00

Puolivälissä viikkoa alkavat ideat ja energia olla jo lopussa. Sumuinen, märkä, loskainen ja pimeä sää eivät edesauta jaksamista tippaakaan.

Vielä maanantaina jaksoin jonkin verran innostua tulevan perjantain pikkujouluista. Tällä hetkellä ajatus tuntuu taas kovin uuvuttavalta. Mieluummin kävisin perjantai-iltana saunassa ja joisin rommitotin kotona rauhassa hyvän elokuvan parissa.

Ai niin. Mikä elämä?

Liikunta auttaa ahdistukseen

2006-11-20T15:45:00.000+02:00

Luin lehdestä, että tällä viikolla vietetään mielenterveysviikkoa. Kirjastossa oli esillä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja nippu esitteitä. Yhden esitten nimi oli "Ahdistus ja liikunta". Selailin sitä hetken. Ties minkä tutkimusten mukaan nimenomaan aerobinen liikunta lieventää lievää ahdistusta. Seuraavassa lauseessa todettiin jo heti perään, että liikunnasta ei ole todettu olevan apua vaikeaan ahdistukseen .

Jos ihmistä ahdistaa oikein kunnolla, niin siinä saa keskittyä tosissaan pelkästään hengittämiseen -joka sekin tuntuu raskaalta. Itse en ainakaan pahimpina ahdistuskausina voi edes kuvitella harrastavani hengästyttävää liikuntaa. Rintaa puristava panssari ja tonnin painoinen kivi vatsassa jähmettävät ruumiin niille sijoilleen.

Viime kuukausien lievät ahdistuskohtaukset ovat menneet ohi lenkkeilemällä ja joogalla. Nyt tosin huomaan, että mitä pidemmälle talvi etenee ja sen myötä pimeys syvenee, sitä vaikeampaa on saada raahattua ruumis tunnille. Mutta jos saan sen tehtyä, mieli tulee kyllä kiltisti perässä.

Taas näitä "pitäisi" asioita

2006-11-19T20:44:00.000+02:00

Olen potenut huonoa omaatuntoa yhdestä pienestä tekemättömästä jutusta. Tai ei se oikeasti ole kovin pieni, vaan vaatisi sellaisen päivän paneutumisen. En vaan ole ehtinyt enkä yksinkertaisesti jaksanut.

Sitten on liuta oikeasti pieniä asioita, joita ei vain tule tehtyä. Tulin nyt tähän koneelle tekemään sekä tuota isompaa asiaa että näitä pienempiä.

Pelasin tänään pitkästä aikaa Haloa, mikä oli kivaa. En tosin keskittynyt aivan täysin peliin, mikä tarkoitti, että olin huonon suuntavaistoni kanssa aivan eksyksissä vähän väliä. Yllämainitut tekemättömät asiat haittasivat keskittymistä, luulisin.

Join juuri kuuman rommin, mikä lämmitti mukavasti ruumista ja mieltä. Pidän rommia saunan korvikkeena talven pimeinä aikoina.

Olen niin tylsä ihminen, että itseäkin joskus hirvittää

2006-11-18T11:03:00.000+02:00

Olisin voinut mennä eilen katsomaan bändiä, jonka nykyinen nimi on muotoa Maj Karma. Kuunneltuani heidän äänitteitään parin cd:n verran, päätin olla menemättä. Ei musiikissa sinänsä ollut mitään vikaa (paitsi että olihan se hivenen junnaavaa), mutta jo pelkkä ajatus valtavasta möykästä ja ihmismassasta tuntui ruumiissani fyysisenä painolastina. En vain yksinkertaisesti jaksanut.

Tämän lisäksi yksi täysin epäolennainen seikka häiritsi koko jutussa. Nimittäin sellainen, että heiltä ilmestyi vastikään levy nimeltä Sodankylä. No, nyt on tullut uusi levy Ukkonen. Järkytyin siitä, että tämän Sodankylä -levyn ilmestymisestä on jo kaksi vuotta, vaikka tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen. Aika meni siltä osin aivan liian nopeasti, enkä toipunut tästä tiedosta eilisiltaan mennessä. Kuinka typerää.

Vietin rauhallisen perjantain kotona. Kävin saunassa ja yritin katsoa elokuvaa Zorrosta. Kuten yleensä, niin tälläkin kertaa nukahdin jo parinkymmenen minuutin kouhkaamisen jälkeen. Mikähän siinäkin on, että aina pitää nukahtaa kesken elokuvan.

Väärin herätty

2006-11-17T12:19:00.000+02:00

Olisin voinut nukkua tänään ainakin puoli kahdeksaan. Herätyskello soi kuitenkin jo 06.30, omaa tyhmyyttäni. Olin unohtanut vaihtaa herätysajan myöhemmäksi.

Yö oli levoton. Heräsin puoli kolmelta, kävin juomassa ja vessassa. Heräsin uudelleen neljältä, mielessä pyöri epämääräisiä ajatuksia ja nukahdin varmaankin siinä viiden aikaan. Poikkeuksellisesti yö meni hikoilematta.

Muistijälki

2006-11-16T22:37:00.000+02:00

Eilisellä hiihtolenkillä huomasin yhtäkkiä hyräileväni Ultra Bran biisiä, Savanni nukahtaa. En muista, että olisin ainakaan vuoteen kuullut ainuttakaan bändin biisiä. En edes vahingossa radiosta. Kymmenessä kilometrissä ehdin hoilottaa lähes koko Kroketti-levyn läpi. Vuosien takainen aktiivikuuntelu on ilmeisesti polttomerkinnyt biisien sanat muistiini.

Onneksi ladulla ei ollut muita.
***
Viikonlopuksi kaksi alaikäistä saapuu vierailulle. Mietin tosissani, mitä nykynuoriso mahtaa kelpuuttaa ruuaksi. Tulin siihen tulokseen, että syövät sitä, mitä tarjoan. Elämä on kovaa. Better get use to it. Olen hyvä kokki.

Tämän päivän kirjaus

2006-11-16T21:24:00.000+02:00

Lähdin kotoa aamulla klo 07.34. Tulin kotiin klo 20.58. Kävin kotona päivällä klo 18.34 - 18. 44 välisenä aikana.

Söin kasvislasagnea ja olen juonut neljä lasia punaviiniä.

Sisällökästä

2006-11-16T14:09:00.000+02:00

Keskustelu viime viikonloppuna:

A: Ihanat nuo sun kengät! Kato nää on ne, mitkä mää ostin.
B: Ne on kyllä kivat. (Huokaus) Munkin olis tehny mieli laittaa jotkut housut, näiden saappaiden kanssa, mutta takapuoli ei tännään näyttänyt missään hyvältä.
A: No tuo hamehan on ihan paras.
B: Joo, ei huono. Tässä oli sellasta teiniklitteriä, niin nyppäsin ne pois. Nyt menee täydestä. Pitäskö laittaa vielä huulikiiltoo?
A: Kiva vyö. Olis pitäny ittekin laittaa jotain remeliä enemmän päälle.Täällä on hyvä peili.Näkkee kunnolla.
B: Oota mulla soi puhelin...
A: Mulla oli lämpörullat päässä nii nyt hiukset on harallaan joka suuntaan. Mitä mää näille teen?
B: Ne on tulossa. Nähdään ne kohta tuolla...Ihan hyvin ne on, tee ensin näin ja sitten vähän huiskaset tuonne sivulle.
A: Ai näin? Joo, nyt meni hyvin. Nii, ketkä on tulossa? Eikö joo, niin!
B: Joko mennään?
A: Joo

Uskokaa pois, tämän keskustelun kävivät kaksi äijämörinäkeikalle valmistautuvaa hevityttöä. Tunnustettakoon, että toinen olin minä.

En koskaan hanki tietoisesti krapulaa

2006-11-15T21:05:00.000+02:00

Sain kaupassa moitteita päivittämättömyydestä.

Ajattelin jo kolme viikkoa sitten tiistaina, että yritän tästä päivästä lähtien kirjoittaa joka päivä pienen muistiinpanon elämästäni. Sellaisen pienen huomion, jonka voisi periaatteessa kirjoittaa vaikka keltaiselle muistilapulle.

Eiliseltä voisin kirjoittaa vaikka seuraavaa:
Haukottelin tolkuttoman monta kertaa kuoroharjoituksista. Kotiin tultuani piilolinssit olivat kuivuneet, koska käytin niitä lähes 13 tuntia. Niiden irroittaminen teki kipeää.

Toissapäivä: Haukottelin joogaharjoituksen aikana vähän väliä. Yritin pitää hengitystä kurissa, mutta haukotukset hajoittivat rytmin. Hädintuskin hikoilin.

Kolme päivää sitten: Nukuin tunnin päiväunet.

Viime viikon torstai: Heräsin lohduttomaan itkuun keskellä yötä. Kesti hetken ennen kuin huomasin, että itkijä olin minä.

Tänään: Söin maukasta tomaatti-vuohenjuustokeittoa. Olin Prismassa shoppailemassa ystäväni kanssa. Hän osti joululahjoja, minä keskityin olennaiseen ja ostin pikkuhousunsuojia, appelsiinimehua, smurffilimpparipullo tyttärelleni huomista saunailtaa varten ja siideri itselleni tätä iltaa ajatellen.

Ja tuo otsikko on totta.

Jos elämä olisi

2006-10-29T20:41:00.000+02:00

Päivitystahtini on ollut erittäin hidas, lähes olematon. Toisinaan en ole ehtinyt kirjoittamaan ja silloin kun ehkä ehtisin, en jaksa. On ollut mukavampaa katsoa televisiota.

Voisin tähän kirjoittaa sellaisen ala-astetyylisen kirjoitelman siitä, mitä olen tehnyt viime aikoina. Olen joskus tuuminut, että ala-asteen opettajallamme oli todella heikko mielikuvitus kirjoitelma-aiheiden suhteen. Saattoi hän tietysti olla vain sairaalloisen utelias. Hän halusi tietää, mitä teimme viikonloppuna, joululomalla, kesälomalla...Minusta oli jokseenkin tuskallista kirjoittaa näistä aiheista. Noin 10-vuotiaan käsityskyky ei riittänyt ymmärtämään, että antoisa ja viihdyttävä loma ei tarkoita samaa kuin puuhamaasta toiseen ryntäily tai Teneriffa. Minun kirjoitelmani sisälsivät kuvauksia puumajan rakentamisesta, onkimisesta, kivenkoloista, hiihtämisestä, lehmän poikimisesta, vasikoiden hoitamisesta ja hevosista. Jos oli ollut hyvä tuuri, saatoin päästä kirjoittamaan ratsastusleiristä. Muutaman kerran jopa huvipuistoista. Nimittäin joinakin vuosina järjestöaktiivivanhempien kesäretket olivat suuntautuneet otollisille paikkakunnille, joissa lapsille oli järjestetty omaa ohjelmaa eli huvipuistovierailu.

Olen minä tehnyt jotain näiden kolmen viikon aikana. En vain katsellut televisiota. Olen harjoitellut tulevan viikon keikkoja varten, viettänyt äidin ja hänen siskonsa syntymäpäivää, leikkinyt kummipojan kanssa kolme päivää, katsonut pari elokuvaa, joutunut puhelinhäiriköinnin kohteeksi niin pahasti, että harkitsin lähestymiskiellon hankkimista. Lisäksi olen tuntenut itseni rakastuneeksi, juossut 5-10 kilometrin lenkkejä, leikkauttanut hiukseni erilaisiksi, juonut itseni humalaan ja sammunut wc:n lattialle, nähnyt painajaisunia, joogannut selkäni kuntoon, ratsastanut, saanut hauskoja väliaikatietoja ystäväni Euroopan kiertueelta, käynyt töissä, harjoitellut kiertopotkuja ja ostanut mustat pitkävartiset saappaat, joilla ei voi kävellä, mutta ne näyttävät huikean hyvännäköisiltä jalassa.

Tänään aloitin hiihtokauden.

Suhteellista

2006-10-09T09:43:00.000+03:00

Katsoin perjantaina nyrkkeilyä, sitä Aminin matsia. En ole koskaan seurannut lajia, vaikka Eva Wahlström on kaunis. En tiedä edes sääntöjä. Minulle oli jostain syystä yllätys, että yksi erä on niinkin lyhyt kuin se on.

Viikonloppuna kävin myös kotipuolessa. Yhden yön verran. Siinäkin ajassa ehtii hyvin kinastella äitinsä kanssa ja erän pituus on taatusti enemmän kuin kolme minuuttia. Koska en osaa säilöä mitään, paluumatkalla mukanani oli punaherukka- ja mustaherukkamehua, puolukka- ja raparperihilloa. Niin, ja tietysti sipuleita. Leipä ei enää mahtunut laukkuun. Puolimatkassa äiti vielä soitti, että hirvenlihat unohtuivat.

Elämä on

2006-10-04T16:24:00.000+03:00

Tekstiviesti:" Sie olit mulle jumalasta seuraava!"

Niinpä.

Matkailu pelottaa

2006-09-29T19:15:00.000+03:00

Kävin alkuviikosta Tromssassa. Olin kuullut etukäteen Norjan vuonoista ja muista mahtavuuksista. Olen joskus nähnyt jopa kuvia sieltä päin maailmaa. Siinä mielessä mikään näkemäni ei ollut uutta tai ihmeellistä.

Mutta. Ajaessani autolla mutkaisia, kapeita teitä rekkojen suhahdellessa vastaan, huomasin olevani peloissani. Valtavat korkeudet ylöspäin ja vastaavasti tienvieriset pudotukset alaspäin suorastaan huimasivat. Mittakaavat vinksahtivat aivan kummallisiksi, puut näyttivät vuoren rinteillä olevilta miniatyyripuilta ja koko elämä alkoi tuntua sellaiselta hölskytettävältä lumivesipallolta. Ja joku hölskytti sitä paraikaa.
***
Talvi oli siellä selvästi lähempänä kuin täällä.

Tulevaisuuden haaste

2006-09-18T10:22:00.000+03:00

Siitä on ainakin kuusi vuotta, kun silmiini osui lehtijuttu leijasurffauksesta. Hieno laji,haluaisinpa oppia, ajattelin. Samaa ajattelin taas eilen, kun kävin meren rannalla katselemassa aallokossa ja ilmassa kieppuvia hurjapäitä. Pari vuotta sitten Rodoksella näin yhdellä silmäyksellä niin paljon taitavia leijailijoita, että en tiennyt mihin oikeastaan olisin silmäni suunnannut. Kaikki se ympäröivä tunnelma, tuuli, aurinko, aallot, sininen meri vakuuttivat minut niin, että joskus vielä aion opetella tuon lajin. Tulevaisuuden suunnitelmia siis on.

Toisaalta, luultavasti minusta ei olisi tuohon puuhaan. En selviäisi alkujännityksestä koskaan niin pitkälle, että surffaus muuttuisi hauskaksi. Ja toisekseen, tulen merisairaaksi jo Hailuodon lautalla ja olen varma veden alla vaanivasta tappajahaista.

"Tiesitkö, että...

2006-09-16T17:33:00.000+03:00

... pari miespuolista ystävääni on steriloitu?" kysyi mieheni. Miten ihmeessä minä voisin sellaisen asian tietää. Ja mitä ihmettä teen nyt tuolla tiedolla..? Kysytäänkö sellaista ohimennen tavatessa. Tuskin.
***
Olen siivonnut koko päivän, tarkalleen ottaen aamulla klo 9.15 - 10.00 ja hieman myöhemmin klo 12.10 - 16.00. Tauon aikana kävin ostamassa pölypusseja ja viemärinaukaisuainetta. Pölypussit ovat täysin muista siivousvälineistä poiketen pakattu neutraalisti, eikä pussissa ole mitään räikeitä värejä. Toisin on esimerkiksi pyykinpesujauhepakkauksissa, jotka suorastaan hyppivät hyllyiltä syliin, erityisesti tahranpoistoaineet.

Viemäriaineista mainittakoon niiden maskuliinisuus. Siinä missä huuhteluaineet löytyvät pyörehköjen muotojen ympäröimistä pastellipulloista, on viemärihommiin liittyvät ainekset joko teräksenharmaissa (ostamani mr. muscle) tai oransseissa (toinen ostamani Putki-Reiska, joka on muuten sivumennen sanottuna suomalainen tuote.) Ostin kaksi samaan tarkoitukseen suunnattua ainetta voidakseni kokeilla ja verrata niiden tehoa. Edellä mainittu on nimittäin kolme kertaa kalliimpaa kuin jälkimmäinen. Koska joudun säännöllisin ajoin puhdistamaan putket, haluan tehdä sen mahdollisimman edullisesti laadusta tinkimättä. Tämä on varmasti asia, jota kukaan muu perheessäni ei suostuisi tekemään toimenpiteen vaatiman ajankulun vuoksi. Aion pitää asiasta havaintopäiväkirjaa paperille.

Kotiin kävellessä ajattelin Viemäri-Vienoa. Ostaisinko mieluummin Vienoa, joka olisi pakattu "nätisti" vaikkapa omenanvihreään tai merensiniseen pakkaukseen. Vai luottaisinko edelleen oranssiin ja kulmikkaaseen Viemäri-Reinoon? Mietin myös, että käännettäisiinkö tuo nimi muuten englanniksi Sewer-Sam? (Niin, ajatukseni liitävät aika matalalla, myönnän.)

***
Siitä viimeviikkoisesta blogimiitistä vielä, että oli mukavaa. Edellisestä kirjauksesta ehkä saa liian nuivan käsityksen. Nautin oluesta ja seurasta kovasti. Tänään menen kuuntelemaan isoa bändiä nimeltä Zen café. Olen varmaan viimeinen suomalainen joka näkee bändin livenä. Aikaisemmalta vuosikymmeneltä onnistuin missaamaan Don huonot aivan tyystin! En nähnyt niitä kertaakaan. Arvatkaapa harmittaako.

(Lisäys: Mieheni juuri muistutti, että olemme olleet katsomassa Don huonoja Tampereella ylioppilastalolla vuonna 1997! Muistan keikasta valot. Vähän nolottaa, koska olen jo pitkään hehkutellut ihmisille, että en ole nähnyt 'donkkareita' koskaan...)

Harrasteita

2006-09-12T08:30:00.000+03:00

Olen ryhdistäytynyt.

Lopetin päivittäisen punaviinin, oluen ja siiderin litkimisen kuukausi sitten.
Ostin kävelysauvat niin ikään kuukausi sitten. Olen siitä lähtien kävellyt ja juossut vähintään kaksi kertaa viikossa.
Aloitin astangajoogan kaksi viikkoa sitten. Harrastin sitä joskus, nyt aloitin uudelleen parin vuoden tauon jälkeen.
Jatkan edelleen kuorossa. Ensimmäinen suuri haaste on pyhäinpäivän konsertti.
Kirjakerhommekin on kokoontunut jo kerran.
Jalkauduin rahvaan pariin ja kävin Tupsussa blogimiitissä lauantaina. Tuuba sai näköjään myös palkinnon. Kyllä tästä riemu repeää.

Hiljaista on

2006-09-07T13:17:00.000+03:00

Tänään täytyi jo tehdä oikeaa ruokaa. Pakotin itseni syömään. Olen maanantaista asti elänyt kurkkupastilleilla, valkosipulilla ja muilla flunssatropeilla. Niistäkään mitään hyötyä. Vatsa vain kipeä ja sekaisin. Tänä aamuna huomasin myös menettäneeni ääneni ja hengittäessä tunsin keuhkojeni liikkuvan. Ne tuntuvat tällä hetkellä liian suurilta minulle. Pyrkivät nielun kautta ulos. Pysyn minäkin edes joskus hiljaisena.

Täytyi käydä eilen elokuvissa. Lempiohjaajani tuotannon annettiin jälleen valaista tätäkin maailmankolkkaa. Jokin kumma näissä elokuvissa viehättää. Eikä se ole sitä, että olisi vain fiinimpää pitää eurooppalaisen ohjaajan töistä. Pidin niistä jo silloin, kun en edes tiennyt kuka Almodóvar on.

Istuin katsomossa nenäliinapaketti käsissäni ja niiskutin koko kaksi tuntia. Valitsin sivistyneemmän oloisen nenäliinaan tuhjuuttelun, sen sijaan, että olisin säikäyttänyt muun elokuvayleisön trööttäämällä nenäonteloni kerralla tyhjiksi.

Haasteeseen on vastattu

2006-08-28T15:40:00.000+03:00

1. Yksi levy, joka muutti elämäsi
Sen täytyi olla jotain Kissiä. En muista levyä, enkä biisiä. Väittäisin, että suurimman vaikutuksen minuun teki alkuun bändin ulkonäkö ei niinkään musiikki. Mutta ensikosketus Kissin musiikkiin varmisti sen, että musiikkimakuni nyrjähti, eikä minusta koskaan voinut tulla popparia.

2.Yksi levy, jota olet kuunnellut useammin kuin kerran
Näitä on paljon, mutta viime aikoina Mokoman Kuoleman laulukunnaat.

3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle
Kokoelma tekopirteitä rallatuksia.

4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon
1970-luvun Finnhits-kokoelmat ovat suosittuja aina jossain vaiheessa tyttöjen bileiltaa...

5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin
Eipä ole sellaista levyä. Mutta kerran kesken oman konsertin, tajusin, kuinka uskomattoman hienoja juttuja soitettavassa biisissä oli. Tiukka paikka.

6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi
Jos tietäisin, tekisin sen oitis.

7.Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty
Blood Hound Gang: Hooray for Boobies.

8.Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa
Conjunto Casino: Montuno en Neptuno

9.Yksi levy, jonka olet aina halunnut kuunnella
Ylitsepääsemättömiä haluja ei ole ollut. Yleensä mielihalut löytyvät kuunneltaviksi ja jotkin vain unohtuvat. Nyt tosin kiinnostaisi kuulla Brightboyn muutkin biisit kuin vain se hitti, joka jauhaa radiossa.

Kateus

2006-08-28T11:22:00.000+03:00

Olen todella närkästynyt. Minulle kerrottiin, että Ruotsin kuningaspari aikoo vierailla Vaasan 400-vuotisjuhlissa. Tänne he eivät viime vuonna vaivautuneet, vaikka kutsuttiin. Lähettivät vain "tervehdyksen" ja "onnittelun". Palvelusväki tietysti hoiti senkin. Tuskin itse edes tiesivät koko asiasta.
***
Tein itselleni hetki sitten ranskalaisen manikyyrin ja kiinnitin yhteen kynteen koristeen. Keuhkoja ja silmiä kirveltää, en muistanut kuinka järkyttävät automaalamohuurut näistä aineista lähtee. Puolen tunnin työ ja nyt jo uskon, että se oli turhaa. Eivät nämä koskaan kestä minulla päivää kauemmin siisteinä.
***
Tartun musahaasteeseen.

Hullun hankalia haasteita

2006-08-20T16:42:00.000+03:00

Tämän haasteen sain suullisesti.

1. Yksi levy joka muutti elämäsi:
Muse Absolution.

2. Yksi levy, jota olet kuunnellut useammin kuin kerran:
Ours Precious.

3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle:
Ja taas tämä maailman ankein kysymys. Miksi ihmeessä haluaisin tai joutuisin autiolle saarelle? Siellä olisi kuitenkin tylsää, eikä sieltä löytyisi edes soitinta jossa kuunnella mitään levyä. Jos jonakin päivänä löytäisin itseni jostain ihme palmun alta joltain autiolta saarelta, käpertyisin jonnekin aluskasvillisuuden sekaan ja laulaisin itse piae cantiones –kappaleita lohdutukseksi niin kauan kunnes kuivuisin pois. En kuitenkaan jaksaisi etsiä vettä.

4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon:
Madonnan eka.

5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Arvo Pärt Lamentate.

6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi:
Melkein mitä tahansa vanhaa musiikkia olisi kiva kuulla.

7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty:
Näitähän riittää. Tällä hetkellä vastaukseni on Sepi Kumpulaisen kaikki kappaleet.

8. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa:
Mew Frengers.

9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella:
Mistä minä mitään aikomuksistani tiedän! Hulluutta. En tiedä edes haluanko juoda aamulla teetä vai kahvia. Vai kaakaota.

Siihen kirjahaasteeseen vastaan toisaalla.

Kirjanurkka

2006-08-12T17:45:00.000+03:00

Tällainen hauska listaus löytyi täältä. Lukisin mielelläni saman Tuubalta.

One book that changed your life:
Olen lukenut monista mielenkiintoisista asioista, mutta tuskin niistä on ollut suunnannäyttäjiksi muuten elämässä.

One book you´ve read more than once:
Ronja ryövärintytär. Viimeksi luin sen noin vuosi sitten. Olen lukenut sitä suomeksi ja ruotsiksi. Kerran luin saameksi ja etenin muutaman sivun päivävauhtia, pääsin kuitenkin loppuun asti. Sanavarasto karttui huomattavasti.

One book you´d want on desert island:
Tietosanakirjasarja. Ala-asteikäisenä sairastin vesirokkoa viikon ja luin läpi mm. kotikirjahyllymme kaksitoistaosaisen tietosanakirjasarjan. Siihen kuuluvat lisäksi kartasto ja hakusanasto. Myönnän toki ohittaneeni muutamia tylsiksi paljastuneita aiheita, mutta kokonaisuuden loppuun luettuani olisin voinut aloittaa alusta. Sopivaa materiaalia pitkään yksinoloon. Toisaalta, nivaska naistenlehtiä ajaisi saman asian.

One book that made you giddy:
Tällainen kirja on varmasti sattunut kohdalleni, mutta en muista nimeä, enkä sitä milloin tämä tapahtui.

One book that wracked you with sobs:
En usko, että näin olisi käynyt.

One book that you wish had been written:
Kaikki hyvät kirjat ovat suotavia.

One book you wish had never been written:
Jari Sarasvuo: Sisäinen sankari ja Juhani Tammisen koko tuotanto.

One book you´re currently reading:
Åsa Larsson: Sudentaival
Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2

One book you´ve been meaning to read:
Kaikki klassikot. Olen tuntenut aina suurta huonommuutta siitä, että en jaksa lukea maailman hienointa kirjallisuutta. Nykyään sen jo uskaltaa tunnustaa helpommin, mutta kai niihin joskus olisi hyödyllistä perehtyä ensimmäistä lukua pidemmälle. Niistähän voi vaikka pitää.

Kind of Monster

2006-08-10T14:45:00.000+03:00

Jo parin päivän ajan päässäni on soinut Motörheadin biisi Fast and Loose. Parempiakin vaihtoehtoja olisi olemassa.
***
Puhuin miehen kanssa, joka vakaasti väitti, että muutun hirviöksi heti, kun täytän kolmekymmentä vuotta. Se kuulema tapahtuu väistämättä kaikille naisille ja vaikka kuinka sitä yrittäisi välttää, ei auta. Sanoin, että en usko muuttuvani yhdessä yössä tästä hullummaksi. En kai ollut tarpeeksi vakuuttava, kun mies jatkoi, että kolmikymppisaamuna huomaisin haluavani omakotitaloa ja koiraa.

Jaa, että se ei sitten olisikaan sen kummempaa. Talo ja koira. Vaikka arvostan tiiviin asumisen ja yhteisön tuomia etuja sekä huolettomuutta, olen silti halunnut taloa siitä lähtien, kun muutin maalta pois. Ja koira on ihan jees, jos kissat vain sen hyväksyvät laumaansa.

Mies jatkoi kauhukuvien maalaamista. Jossain vaiheessa vaatteeni muutuisivat beigen värisiksi ja kengät käytännöllisiksi. Tosin hulvattomimmillani pukisin ylleni Marimekon värikkäitä kaapuja.Enkä haluaisi enää matkustaa, en käydä missään kodin ulkopuolella...
***
Nyt voisin mennä ulos aurinkoon nautiskelemaan sellaisesta elokuusta, kuin maalla yleensä oli vielä parikymmentä vuotta sitten. Aurinko paistaa kuumasti, ruoho kellastuu, piikikkäät korret pistelevät paljaita jalkoja ja heinäsirkat sirittävät hurjasti loppukesän merkiksi.

Reippailua

2006-08-03T15:41:00.000+03:00

Kummityttöni muutti pois kotoaan. Tästäkin asiasta väännän itsekkäästi seuraavan ajatuksen; olen jo niin vanha, että kummityttöni muuttaa pois kotoa!

Tämä "en nuorene tästä enää päivääkään" -olo ja pari muuta asiat ovat saaneet minut kuntoilemaan. Ensinnäkin olen onnistunut kasvattamaan (olut)masun kesän aikana, mikä ei ole kaunis näky naisella. Toisekseen huomasin raivopäisen liikkumisen helpottavan olotilaa (siis sellaista yleistä "elämä on perseestä" -angstia).

Aloin siis urheilla lauantaina. Juoksin Ounasvaaralla mäkeä ylös urheiluopistolle saaakka, jonka jälkeen olin puolikuollut, kuten arvata saattaa. Pakotin itseni juoksemaan saman mäen myös alas.

Maanantaina kävin yli kahden tunnin kävelyllä. Se oli ikään kuin tasoitusta lauantaiselle, sillä vauhti ei ollut hirmuinen, vaan sopiva. Tiistaina reipashenkinen ulkoiluni suuntautui Ounasvaaran näkötornille. Kuuma ilma sai maiseman väreilemään. (Tai sitten ne olivat kyyneleitä.)

Keskiviikkona - joka oli eilen - oli taas kunnon lenkin aika. Juoksua (ja välillä toki myös kävelyä, koska eihän minulla ole oikeasti edes minkäänlaista pohjakuntoa) kesti tunnin verran, matkaa kertyi ehkä sellaiset 9 km.

Tänään on ehkä vähän rauhallisempi lenkki, huomenna kävelyä. Näiden lisäksi olen tehnyt muutaman vatsalihasliikkeen ja punnerruksen.

Niinpä. Itseänikin hirvittää tämmöinen reuhtominen.

Kyläelämää

2006-07-21T18:20:00.000+03:00

"Kyllä nyt on kesä pelastettu, kun pääsee maaherran jälkeen vessaan."
(Lienee oudoin kuulemani lause aikoihin. )

Syrjäkylillä on muutenkin aivan kummallista. Jos kylästä löytyy yksikin aktiivinen henkilö, on kylä "elävä" tai "vireä." Joskus tämä aktiivinen yksilö saa höynäytettyä pari toveria järjestämään jonkin kylätapahtuman kuten markkinat, "vuoden kyläläinen" -palkinnon tai jonkin muun kyläläisten mielestä epätavallisen joukkokokoontumisen. Tapahtumassa on tarjolla vaikkapa liha- tai kalasoppaa, myydään arpoja, kahvitellaan ja rupatellaan. Iltasella humpataan, jos joku on opetellut soittamaan kitaraa ja toinen bassoa.

Arvatkaa kuuluuko järjestäjille kiitosta. No ei, sitä on turha odottaa. Tapahtuma oli pitkäveteinen, siellä oli kylmä tai liikaa sääskiä. Ruoka oli liian suolaista/suolatonta, kahvi laihaa. Arpajaispalkinnot olivat surkeita, ja mitä se yksikin nyt luulee olevansa, kun sai sellaisen plakaatin että "vuoden kyläläinen". Ylpistyy vielä.

Tästä lannistumatta aktiivi-ihmiset yrittävät vielä kerran ja sitkeimmät ehkä kolmesti.

***
Entisenä kyläläisenä minun on todettava, että olen erittäin tyytyväinen pikkukaupunkilaiselämään.

Väkivallan tasapaino

2006-07-18T15:27:00.000+03:00

Libanonissa liekehtii ihan kuin ennen vanhaan. Johan siellä on ehtinyt olla tovin aikaa kohtalaisen rauhallista. Aamukarstat rapsahtivat silmistä oitis, kun avasin tv:n aamu-uutiset. Siellä evakuointia odotteleva suomalainen tilitti, kun homma ei oikein etene. Että hän on vasta Syyrian puolella, ei ole saanut nukuttuksi kovin paljon, eikä mitään kunnon ruokailua ole järjestetty.

Voi kiesus! Siellä kuolee ihmisiä! Olisi iloinen, että edes pääsee sieltä pois.

Merirosvoseikkailu

2006-07-15T22:31:00.000+03:00

Kävin elokuvissa, vaikka kesä ei ole ollenkaan elokuva-aikaa minulle. Mutta Johnny Deppin vuoksi...anything.

Viiltäjä-Jack

2006-07-13T20:48:00.000+03:00

Kesä on sellaista aikaa, että blogin päivittäminen käy hyvin harvaksi. On muka niin paljon kaikkea tekemistä, vaikka ei sittenkään ole. Joskus vain ei jaksa älähtää ja itkeä jokaista maailmanliikahdusta. Ympärillä tuntuu olevan kuitenkin aina niin paljon turhaa puhetta, että tekisi mieli sulkea lärpättäjien suut. Tavalla tai toisella.
***
Tapasin lääkärin, joka uskoo oikeasti mätäkuuhun. Siis siihen, että heinäkuussa haavat paranevat huonosti. Olen aina pitänyt tuota vanhan kansan uskomuksena, mutta kai ammattilaiseen on luotettava. Ei olisi tämäkään asia tullut selville, ellen viiltänyt itseäni säilykepurkin kannella sormeen. Aivan. Melkein luuhun asti, sisukset pursuivat viillosta ulos. Verta oli kaikkialla, eikä loppua näkynyt. Alan voida huonosti, kun vain ajattelenkin sitä.
***
Pitäisi viettää kesää.

Kilometrejä kertyy

2006-07-13T20:07:00.000+03:00

Olin tänään aamupalalla hotelli Ivalossa. Ravintola oli lähes täynnä.

Heräsin aamulla klo 4.32 hotellihuoneessani auringonpaisteeseen. Olin pirteä, mutta en noussut ylös vaan sinnittelin sängyn pohjalla siihen saakka kunnes thaimaalaiset hotellivieraat päättivät herätä 6.18 - ja herättää samalla koko kerroksen muutkin asukkaat.

Hotellin saunassa oli +100 astetta, uima-allas puolestaan jäätävän kylmä. Ranskalaisperheen lapset olivat paleltua altaaseen, heidän äitinsä puolestaan oli polttaa nahkansa saunassa. Häntä kiinnosti erityisesti pakkanen ja siinä selviytyminen, mihin minä vänkäämään että ei se kylmyys vaan se pimeys. Sehän se täällä Lapissa ihmistä rasittaa.

Ja se, ettei saa nukuttua yöllä kun paistaa niin pirusti. Mikä ihmeen ihmisten asuinalue se tämä tämmöinen on?

Odotus

2006-07-05T21:42:00.000+03:00

Tapahtuu kaikenlaista. Koko ajan. Tämän tyynen ja kyynisen ulkokuoren sisällä kihisee ja kuhisee, tekisi mieli olla tyytyväinen asioiden laatuun. Heittäytyä vain onnelliseksi. Milloin se vihdoin onnistuisi?

Pitäisi olla kesä ja kärpäset

2006-06-30T23:43:00.000+03:00

.. ja loma. Mutta ei ole.

***
Onneksi on musiikki.

Yleensä kuuntelen Arvo Pärtiä keväällä. Nyt lipsahti kesään, ja kolahti kovaa.

Arvo Pärt: Lamentate (2005).

"Death and suffering are the themes that concern every person born into this world. The way which the individual comes to terms with these issues (or fails to do so) determines his attitude towards life - whether consciously or unconsciously. -- Accordingly, I have written lamento -not for the dead, but for the living, who have to deal with these issues for themselves. A lamento for us, struggling with the pain and hopelessness of this world."

***
Joskus toivoisin olevani paljon kovempi,

haarniskaa,
kypärää
ja miekkaa.

Kovempaa ääntä,
ja voimaa käyttää sitä.

Ehtii, kun tekee

2006-06-29T23:15:00.000+03:00

Kummipoika, 3v., on kuunnellut Lordia ja osaa käsimerkit. Juhannuksena ajelutin poikaa maitokärryillä ja tämä istui kyydissä kädet taivasta kohti sormet oikeaoppisesti harottaen. Sama poika oli taannoin tunkannut ruohonleikkurin, sellaisen pienen traktorimallin, ylös ja mennyt alle makaamaan muka korjausaikomuksissa. Nyt hän oli sanonut ensimmäistä kertaa "Voi vittu!" ja suu pestiin saippualla. Se poika taitaa päästä vielä pitkälle.

Kesäyö

2006-06-22T21:04:00.000+03:00

Parasta on yökävely, vaikka sääsket kiusaavat. Eivät ne kauan jaksa. Yöllä kuulee ja näkee paremmin. Sorsat läpsyttelevät keikkuvin askelin rantapolulla vastaan. Kysyvät ihmetellen, mitä teen siellä siihen aikaan. Silkkiuikkupari sukii toisiltaan niskatukat järjestykseen. Nojaan silmät kiinni vasten hevosen kylkeä. Se on vilpitön kosketus, kun hevosen pää painuu olkapäätäni ja selkääni vasten.

"Ja kaikki huusivat huraa!"

2006-06-16T23:32:00.000+03:00

Tekivät sitten videon. Hyvä, hyvä! Ja onnea heille.

Kääntöpuolella

2006-06-09T17:36:00.000+03:00

Se on juna taas kuljettanut minua pitkin Suomea. Kauas on pitkä matka. Tampereella pysähdyin ensimmäisen kerran. Menin Nekalan kautta Vehmaisiin ja minusta pidettiin siellä oikein hyvää huolta. Olisin viihtynyt pidempäänkin, kuten aina Tampereella, mutta matkaa täytyi jatkaa Helsinkiin asti. Pääkaupunkiahdistus iski jo ennen kuin olin edes astunut junasta ulos. Alkoi suorastaan vituttamaan. Taivalsin reppu selässä nyrpeänä vielä jonkin matkaa. Onneksi kaikki saattoi muuttua vain paremmaksi. Ja niin kävikin. Minua pidettiin kuin prinsessaa. Kamarineidot ja lakeijat hyörivät ympärillä. Varmistivat, että kaikki toimii. Sellaiseen voisi vaikka tottua.

Kun ei ehdi ajatella, on äärettömän helppoa olla. Sitten kun siihen on aikaa, voi vain ihmetellä omaa ajatuksenjuoksuaan. Väsyneenä nojailin ratikassa ovenvieren tankoon ja yritin pitää itseni pystyssä. Huomasin ajattelevani, että Joukahainen vai Jouhakainen. Sillä hetkellä molemmat vaikuttivat aivan kelvollisilta nimiltä Kalevalan henkilölle. En edes tiedä mistä aloin ajattelemaan koko asiaa... Tankonojailusta sain päähäni, että olisi hauska opetella niitä temppuja, joita stripparit tekevät. Sellainen, että otetaan kiinni kädellä ja toisella jalalla, sitten pyörähdetään ympäri. Tai se, kun kiepautetaan kroppa ylösalaisin tankoon ja sieltä alas...

Vähitellen pääkaupunkiahdistuskin alkoi rauhoittua.

Asiakaspalvelua

2006-05-31T23:54:00.000+03:00

Olin kaupassa ruokaostoksilla. Etsin vihanneshyllystä pinaattia. Sellaista isoa kilon pussia, jota olin ennenkin ostanut. Etsinnästä huolimatta ei löytynyt. Hintalappu pinaatille kyllä oli hyllyn reunassa eli sitä siis myytiin täällä. Kysyin myyjää apuun: "Anteeksi, onkohan tuoretta pinaattia?" Myyjä liehakoi paikalle, alkoi penkomaan vihanneshyllyä ja juuri varastosta tulleita laatikoita. Löytyihän sitä pinaattia. "Odottakaa hetki, katson teille vielä oikean hinnan." "Olkaa hyvä, kiinnitän tähän uuden hinnan, niin te voitte vielä mainita siitä kassalla." Tämä kaikki puhe tuli äärettömän tarkasti artikuloiden, että en enää alkuhämmästyksen jälkeen ihmetellyt miksi puolet vanhempi ihminen teitittelee minua. Mietin enemmän, että olinko myyjän mielestä jotenkin yksinkertainen...mutta:"Kiitos, kiitos."

Ei sovi hienohelmoille

2006-05-30T23:06:00.000+03:00

Päivän satoi ja ei satanut, taas satoi, sitten satoi hieman vähemmän...Illaksi aurinko tuli esiin, eikä malta vieläkään levätä. Metsä on sateiden jäljiltä täynnä valtavia vesilätäköitä. En tiedä miten osaisin kertoa teille sen, kuinka uskomaton tunne on ratsastaa täyttä laukkaa veden ja mudan roiskuessa ympäriinsä. Se vain on. Siinä on vapautta.

Spicy Sangria

2006-05-29T14:40:00.000+03:00

1 pullo halpaa punaviiniä, kierrekorkillinen Don Sancho toimii hyvin
1 dl kirkasta viinaa, tällä kertaa Viru Valge
1 dl appelsiinimehua ja samanverran ananasmehua
1 tl tabascoa
2 rkl sitruunamehutiivistettä
1 litra Spritea
koristeeksi hedelmiä ja iso jäälohkare keskelle astiaa

Tämän kesän bilejuoma. Päihdyttää hitaasti, mutta varmasti. Jos jossain vaiheessa iltaa kyllästyttää, niin kirkasta osuutta voi hieman lisätä. Maku ei siitä kärsi, mutta ilo yltyy.

Kotona taas

2006-05-22T11:58:00.000+03:00

Moottoritie oli kuuma ja ainakin aurinko ruosteenpunainen. Kuu näytti siniseltä. Matkalla näin albiinopojan, joka oli verhonnut itsensä paksuihin vaatteisiin ja päähineeseen. Hänellä oli pelottavan näköiset silmät. Lentokentällä tuijotin salaa aurinkolasien läpi ruotsalaista vanhaa naista, joka oli niin ruskea ja ryppyinen, ettei häntä varmasti tunnistaisi oma perhekään. Ajattelin, että tuolta minäkin näytän sitten seitsemänkymppisenä, kun teen itsestäni palvikinkkua Monacon auringossa.

Voi kai illan näinkin viettää

2006-05-16T22:13:00.000+03:00

1. P. J. Harvey ja Björk: "Satisfaction"
2. Ours: "Sometimes"
3. Jeff Buckley: "Grace"
4. Roxy Music: "Do the strand" (Ihastuin tähän kappaleeseen muutama viikko sitten. En saa pois mielestä, joten pakko lisätä listaan. Kuuntelin kokonaisen kokoelman tältä bändiltä "The Best of Roxy Music", mutta yksikään biisi ei kolahtanut samalla tavalla kuin tämä.)
5. Led Zeppelin: "Kashmir (live)" (Voiko olla listaa ilman Led Zeppeliniä? Ehkä voi, mutta tämä ei ole sellainen.)
6. Alison Krauss&Union Station: To the River to Pray (En löytänyt yhtä tiettyä kappaletta, mutta tämäkin on vallan mainio.)
7. Ute Lemper: Mack the Knife (aah.. nuo ärrrrät. Loistava laulaja.)
8. Eminem. (Hieman hävettää tunnustaa, mutta pidän joistain hänen jutuistaan. Äänessä on jotain samaa kuin Coldplayn laulajalla, sellainen tietty nasaali soundi.)
9. Moloko: "Indigo" (Tätäkään videota en ole ennen nähnyt. Aivan mahtava.)

Mitä siellä koulussa opetetaan?

2006-05-12T11:50:00.000+03:00

Tyttäreni luki eilen kokeeseen. Kirjan kuvassa oli beduiineja dromedaareineen.

Tyttäreni mielestä siinä marssi debuiineja ja demokraatteja.

Hän oli myös sitä mieltä, että timantit ovat Afrikan tärkein vientituote. Orjuus oli todella huono juttu, koska "ne oli niin laiskoja". Suuri hankaluus Afrikassa on kuivuus ja siitä johtuva jano. Aids on aivan kamalan suuri ongelma, koska se tarttuu äidiltä lapsille ja aiheuttaa sukupuolielinten kuihtumista. Maantiedossakin oli jonkin verran epätarkkuutta, sillä tyttäreni väitti kivenkovaan Etelä-Afrikan suurimman joen olevan Niili.
***

Toivottavasti koe menee hyvin.

Tervemenoa!

2006-05-10T23:31:00.000+03:00

Se on sitten heippa teille kaikille. Olette rakkaita, mutta tämä likka lähtee maailmalle. Laukussa ei ole leipää eikä piimää. Passi on ja hammasharja, myös antibact -käsihuuhdetta löytyy. Se tappaa 99, 9% kaikista.

Ottakaa varas kiinni

2006-05-10T18:19:00.000+03:00

Taloyhtiöstämme on varastettu ovi.

Alakerran pyörävarastossamme oli lukollinen ovi, jota ei enää ole. Ehkä joku kyllästyi siihen ja vei piiloon? Kenties joku oli juuri sellaisen oven tarpeessa, käynyt kylässä ja todennut, että "kappas, siinäpä soppeli ovi meidän pihavajaan!" Vai oliko kyse kostosta, jota kaltoin kohdeltu vuokralainen oli jo pitkään hautonut...

Jos joku on nähnyt ihmisen kulkevan ovi kainalossa, ilmoittakaa virkavallalle viivyttelemäti. Tässähän tulee asuntovelalliselle kovin turvaton olo kun ei voi pitää suksia ja pyörää lukkojen takana. Ja siis oven myös.

Helleraja

2006-05-08T11:30:00.000+03:00

Aurinko kuumotti ihoa. Silti vedin huivia tiukemmin hartioitteni ympärille. Mereltä kävi viileä tuuli. Yksi kertoi haluavansa tummemmat hiukset, niinkuin minulla. Toinen oli suunnitellut leikkaavansa lyhyen tukan. Hän kertoi myös lihoneensa yli 20 kiloa kuudessa vuodessa. Minä leikkasin otsahiukseni aamulla itse. Söin minttujäätelön ja palelin enemmän. Ei ole vielä kesä.

Jäät lähtivät

2006-05-04T23:14:00.000+03:00

Oli vappu ja paistoi aurinko. Minä sain pisamat. Se tarkoittaa, että on kesä.

Vastaus esitettyyn kritiikkiin

2006-04-26T22:39:00.000+03:00

Sain kommenttia edelliseen kirjaukseen. Olin jälleen nähnyt kaiken aivan liian synkeiden silmälasien kautta. Että oli kylällä paljon hyvääkin; isäni oli rakentanut uuden aidan tonttinsa ympärille (etteivät porot tule makoilemaan pihanurmille, tai siis jäkälille). Ja pappani oli liimannut muovimaton palasen vessan lavuaarin yläpuolelle. Eihän siellä siis aivan laakereilla lepäillä, se on vissi.

***
Uskokaa tai älkää, mutta en ole niin negatiivinen ihminen kuin väitetään. Tänään tosin olin saada hermoromahduksen marketissa. Tyttäreni hinkuaa ratsastusharrastuksen pariin, on menossa hevosleirille ja tarvitsee kaiken maailman ihme hevostarvikkeita, kuten housuja, saappaita, raippoja, ratsastussukkia ja kaviokoukkuja. Ei siinä auta muu kuin yrittää hampaat irvessä "tukea" tätä innostusta. Rahaa palaa, hevosia on tyttären huoneen seinät täynnänsä ja minua syytetään huonoksi äidiksi. Mutta kun en mahda sille mitään, että olen allerginen. Olin saada astmakohtauksen tänään pelkästään ratsastuskypärien hinnasta!

Puolentoistatunnin pahantuulisuuspuuskan jälkeen yritin selittää tyttärelleni, että ei hänenkään tarvitse olla innoissaan minun kuoroharrastuksesta, joten ei kai minun tarvitse olla niin kauhean innostunut tästä hevosjutusta. Ei mennyt läpi. Tyttären mielestä olen epäreilu, ilkeä, vastuuntunnoton (hän käytti tuota sanaa kaupassa), tylsä ja ikävä ihminen kun en jaksa tukea tätä juttua. Aikuisuuden rippeet ropisivat marketin lattialle ja vajosin todella alas. Aloin ilkeäksi, ja nyt kaduttaa.

Kaiken lisäksi unohdin viedä auton ajoissa kotiin sitä enemmän tarvitsevalle.

Voisin kai saman tien nimetä tämän blogin kurjuuksien kaatopaikaksi.

***
Yritin tosissani, siis aivan tosissani saada tästä kirjauksesta sellaista kevyttä ja mukavaa illan päätteeksi. Alkuperäinen ajatukseni oli kirjoittaa siitä kuinka mukava kylä kotikyläni on. Mutta ei siitä tullut mitään. Taidan hipsiä vähin äänin hammaspesulle ja kömpiä peiton alle pelkäämään huomista.

Taas näitä unia

2006-04-26T12:28:00.000+03:00

Eräänä aamuna heräsin siihen, että päässäni soi Poets of the Fallin biisi Carnival of Rust . Se oli ahdistavaa. Biisistä tehty video on pelottava. Hauskempaa oli olla mukana ritariseikkailuissa pari yötä sitten. Hevosia, haarniskoissa keikkuvia miehiä, miekan kalahtelua... En tiedä mikä minun tehtävä oli, mutta ratsastin nopeajalkaisella hevosella.
***
Unientulkitsijana voisi käyttää vaikkapa tätä, eikä tarvitsisi sen enempää miettiä tai perehtyä Freudin kirjoituksiin.

Viikonloppufiilikset

2006-04-26T10:11:00.000+03:00

Sattumaa vai mitä, mutta itse kuljeskelin viikonloppuna kotipuolessa lähes samoin ajatuksin kuin Tuuba. Kylässä on enimmäkseen vain vanhoja ihmisiä, tyhjiä pihoja, hilseilevää maalia, lahoavia räystäitä...Kukaan ei oikeastaan enää jaksa, eikä ketään kiinnosta. Olin siellä kaksi päivää ja se oli liikaa. Tuskin olisin käynyt ennen kesää, mutta EU tarvitsi juuri minun allekirjoituksia papereihinsa.

Mitä ihmettä tuolle kylälle on tapahtunut? Vai onko minulle tapahtunut jotain?

Ränsistyneet talot

2006-04-23T20:56:00.000+03:00

Viikonloppu entisessä kotikylässä imi voimani aivan tyystin. Syystä tai toisesta vierailut kotona ja sukulaisissa ovat yhä vaan raskaita.

Tällä kerralla huomioni kiinnittyi lapsuudenaikaisen elinympäristöni hiljaiseen rappeutumiseen. Talojen katot näyttivät huonokuntoisilta, ikkunanpielet hilseilivät. Kyläkoulun keinujen narut olivat poikki. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta jostain syystä minulle tuli olo kuin olisin kävellyt luovuttaneiden ihmisten asuttaman kylän raittia.

***
Vaihdoin taustavärin harmaaseen. Sellainen on täällä ilma ja mieli. Inka, saat vaihtaa värikkäämpään jos haluat. En vain tahtonut oikein saada tekstistä selvää turkoosia taustaväriä vasten.

Nimikiista

2006-04-19T14:49:00.000+03:00

Oppilas ilmoitti eilen, että hän on vaihtanut nimensä. Häntä pitää kutsua nykyään hänen ensimmäisellä nimellä, eikä sillä toisella, jolla minä olen häntä puhutellut jo viisi vuotta (ja jota hänen vanhempansa yhä käyttävät.) Kysyin, miksi tyttö oli halunnut vaihtaa hyvän nimen? Vastauksena oli vain, että siksi, kun hän halusi. Ja että ensimmäinen nimi on enemmän rock. Rock! Siis mitä?! Minun mielestä hänen uudessa nimessä ei ole mitään rokkia. Sen nimisiä on miljoona. Vanha oli sentään persoonallinen.

Mutta oli aika, jolloin minäkin olisin halunnut jonkin toisen nimen. Se vain, että en olisi ottanut käyttööni toista nimeäni. Se olisi ollut matka ojasta allikkoon. Sen sijaan olisin niin mielelläni ollut Piia tai Mari, niinkuin kaikki muutkin. Ei riittänyt, että erottui joukosta ilmankin, vaan vielä nimikin oli sellainen. Mietin usein, että missä ihmeen astraalitodellisuudessa vanhemmat olivat olleet keksiessään nimeä minulle. Sitten kävi kuitenkin niin, että yläasteen aikana nimi alkoi avautua minulle aivan uudesta näkökulmasta ja siitä tuli oikein hyvä. Enää en vaihtaisi sitä mihinkään. En Piian tai Mariin. Lapsena harmitti, että itsensä esitellessä joutui aina toistamaan nimensä, mutta nykyään siitä voi olla jo ylpeä. Muistavatpa ihmiset minut paremmin.

(Yritän opetella oppilaani uuden nimen, vaikka toivonkin, että hän päätyisi takaisin entiseen kutsumanimeensä.)

Hiljainen viikko

2006-04-16T21:38:00.000+03:00

Vielä ehtii toivottaa hyvää pääsiäistä, vaikka kohtahan se on jo ohi. Viime viikko oli kuuluisa hiljainen viikko, jolloin kaikkea kärsimystä olisi pitänyt tutkiskella sisikunnassaan. Luterilainen kärsimys ei minua kiinnosta, eikä sen puoleen olisi ollut liioin aikaa sitä edes miettiä. Päivät täyttyivät ihan itsekseen tekemisestä ja illat soittamisesta. Päivästä toiseen. Torstaina keikan jälkeen meno jatkui samalla porukalla virvokkeita nauttien ja hieman oli tulla hätä käteen, kun yöllä soittokamojen ja puvun kanssa tulin kotiin, enkä ollut siihen hetkeen mennessä vielä uhrannut ajatustakaan pääsiäisen vietolle Rukalla. Ja sinne siis piti lähtemän aamulla. Mutta minä olen reipas ja nopea pakkaaja, kun luvassa on mutkamäkeä. En myöhästynyt mistään. Ainoat myöhästyjät olivat kissat, jotka tällä kertaa lähtivät mukaan. Herra A:n mielestä kuljetuskopassa matkustaminen riitti, eikä hän suostunut menemään sinne. Ei hyvällä eikä pahalla.Herran M:n protesti on jo tullu tutuksi. Lopulta matka pääsi alkamaan, mutta kissat eivät tehneet sitä edelleenkään helpoksi...Veikkaan, että lasten kanssa olisi yksinkertaisempaa.

Vaan mutkamäkeen pääsin ja laskin sydämeni kyllyydestä. Kotiin oli taas kiva palata ja kissatkin ovat samaa mieltä. Huomenna on vielä virallinen vapaapäivä, eikä tarvitse olla julkisesti missään tai harrastaa sen enempää sosiaalista elämää. Niinpä söin reilusti valkosipulia.Toisaalta, eihän se minun ongelma ole, jos jotakuta valkosipulin tuoksu häiritsee.

Rahapuu

2006-04-12T14:19:00.000+03:00

Ostin Rahapuun. Sen kiiltävät ja jämäkät lehdet ovat aina miellyttäneet minua. Salaisena toiveena minulla on, että jonain päivänä se tuottaisi oikeaa rahaa. Sellaisen muutaman sata euroa päivässä. Heitin pois mätänemisvaiheessa olevan Kodinonnen. Se ei koskaan jaksanut kasvaa. Ehkä kissat kävivät nyhtämässä sitä liikaa.

Miehen paikka

2006-04-08T17:29:00.000+03:00

Sovitin päähäni sponsorifirman lahjoittamaa aurinkolippaa. Pidän siitä. Ehkä sitä voisi käyttää, sitten kun on kesä. Ja sitten, kun aurinko paistaa. Aurinkolippa on seksikäs. Puhumme hänen punttitreeneistä. Sitten minun. Hänen mielestään naisten kuntosalikäyntejä täytyisi rajoittaa jollain tapaa. Naisten kuuluu pysyä heikkoina, että miehillä olisi edes jokin funktio.

Apinaloikka

2006-04-07T16:15:00.000+03:00

Eilinen konsertti oli väkevä kokemus ja täynnä tunteen paloa. Aika ei enää ollut. Olo oli kuin Aleksis Kivellä, "kaukana kavala maailma". Vaikka alkuun Wagnerin Tristanin ja Isolden Prelude & Liebestod pusersikin minusta muutaman liikutuksen kyyneleen. Ne minulla oli lupa pyyhkiä ystäväni paidanhihaan.

Toinen puoliaika nielaisi täysin mukaansa ja loppu tuli yllätyksenä. Mitä ihmettä, ihmiset antavat jo aplodeja? Nytkö tämä jo loppui? Ei kai sentään? Nämä olivat olleet meille molemmille elämämme nopeimmat tunnit. Paluu tähän hetkeen kesti tovin, mutta siitä huolimatta keskustelu alkoi edetä kiivaana. Jopa niin kiivaana, että poiskävellessä olimme molemmat jäädä auton alle. Suojatiellä. Wunderbaumit keikkuen, jyskyttävä timmirassitoyota oli vähällä toimittaa meidät jalat poikkinaisina sairaalaan. Eloonjäämisvaisto on kai sittenkin olemassa. Oli nimittäin sen laatuinen loikka, jonka tein viimetipassa sääret auton puskuria hipoen, vaikka muutoin korkeakorkoisilla saappailla kävely oli osoittautunut toivottomaksi loska/jääkelillä. Siinäpä sitten tienpientareella odottelimme pulssin tasaantumista ja sitä, että säikähdyksestä veltoksi heittäytyneet jalat taas kykenisivät toimimaan. Illan musiikkiannin analyysikin unohtui hetkeksi kokonaan...Mutta vain hetkeksi.
***
Lähempänä puolta yötä kotiovella saatoin tyytyväisenä ajatella, että en jäänyt auton alle ja että sieluuni oli taas ommeltu yksi paikka lisää. Eikä siihen tarvittu paljon, vain muutama sana ja se, että on. Sanoin lähtiessä ystävälleni, että varsin moni mies voisi ottaa hänestä oppia.

Huono käsis

2006-04-05T21:26:00.000+03:00

Kuinka monta kertaa voi antaa repiä itsensä riekaleiksi? "Ehkä kerran" sanoi ystävä. Kuuden aikaan makasin voimattomana matolla kissat vieressäni. Olin juuri parkunut asiaani noin 10 minuuttia puhelimessa ystävälleni. Olisin kai kauemminkin, mutta hänen täytyi lähteä musisoimaan. Tai sitten hän ei vain jaksanut kuunnella. Mutta itse hän soitti minulle. Hän tietää, en osaa sanoa miten. Hän sanoo ystävällisen sanan juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsen.

Olin niin väsynyt kaikkeen. Silmät painuivat kiinni väkisinkin ja nukahdin. Unessa olin matkustamassa junalla. Voi helvetti. Ei riittänyt, että valveilla olin tehnyt sitä eilen 12 tuntia.

Missielämää

2006-04-02T21:32:00.000+03:00

Päivä alkoi kaurapuurolla ja hiihtolenkillä. Blääh, kuinka terveellistä elämää. Aurinkoinen sää oli erinomainen ulkoliikuntaan, keli vain ei suosinut hiihtäjää. Huono luisto. Ymmärrän ihmisiä, jotka inhoavat hiihtoa. Todennäköisesti he ovat vain kokeilleet sitä liian harvoin ja siksi huono keli on nujertanut hiihtouran alkuunsa. Eilisen päivän aikana hiihtokausi sai mukavaa jatkoa, kun lunta satoi taivaantäydeltä. Olin hevosen kanssa metsäretkellä ja siellä lumesta painuneiden puiden keskellä ajattelin, että nyt voisi olla joulukuu. Ehkä tammikuu. Ei kuitenkaan huhtikuun ensimmäinen, vaikka lumi olikin melko märkää. Tieosuuksilla laukatessa tuli mieleeni, että aamulla kuntosalikäyntiä varten laittamani ripsiväri oli unohtunut pestä pois. Vaan eipä sillä enää siinä vaiheessa ollut merkitystä.

Miksi ihmeessä olin edes laittanut ripsiväriä. Olin ollut kuntoilemassa, en missikisoissa. (Mihin minulla ei, by the way, olisi mitään asiaa. Hah.)
***
Tänään odottelin sukulaisvierailua, mutta siitä ei sitten tullutkaan mitään. Enkä ole lainkaan yllättynyt. Jo aamulla auringon asento ja tuulen suunta antoi vihjeen tulevasta. Yritin silti olla positiivinen, koska kaikkihan oli jo sovittu. Olin jopa suunnitellut alkuviikon vain ja ainoastaan vieraiden kestitystä silmällä pitäen. Just joo.
***
Pahimman angstini jätin merenrannalle ja loput katselemalla ainoaa realitysarjaa, johon koskaan olen jäänyt koukkuun. Ja sitten katselin tätä. Ja kissapainia eteisen lattialla. Illan päätteeksi katson vielä tätä. Rauha on palannut.

Soittajan elämää

2006-03-30T14:23:00.000+03:00

On muusikolla rankkaa. Toinen kertoi, että hänen ajatuksiaan särkee. Toinen puolestaan, että hänestä tuntuu, kuin sisällään olisi jatkuva epäpulsaatio.

Mitä siihen voi sanoa?

Minkä sille voi?

2006-03-29T14:48:00.000+03:00

Näitä pidetään humpuukina, mutta tällä kertaa totuus ei kovin kauaksi jäänyt. Ei ollenkaan. Nimet laskuriin ja tulos on huikea. Minulle ja ystävälleni prosentit lupaavat kohtuulisen onnistunutta kokemusta, 77%. Ja sitä ne yleensä ovatkin. Lopuksi ennustaja vielä kommentoi bileparin menestystä.

"Baariin saapuessanne portsari huomauttaa, että Inka muistuttaa erästä rock-tähteä, ja loppuillan tarjoilu on taattu harmittoman valkoisella valheella."

Joo-o, en voi väittää muuta.

Lintukoto

2006-03-27T14:58:00.000+03:00

Jos on minun ajatuksenjuoksu toisinaan outoa, vaan entä sitten näillä naisihmisillä, joilla on lapsi. Kävelin bussipysäkille ja mielessäni totesin, että jaahas tällä kertaa joku muukin odottaa kulkupeliä. Nainen lastenvaunujen kanssa. En ilmeisesti jäänyt sopivan etäälle tästä odottelijaparista, koska nainen pyysi minua vahtimaan lastaan. Vahtimaan! En ehtinyt sanoa mitään, kun nainen jo juoksi kohti talon pihaa. Hän kai asui siellä. Siinä minä olin bussipysäkillä täysin tuntemattoman lapsen kanssa. Mistä nainen saattoi olla varma, etten ole lapsenryöstäjä tai etten menisi suoraan seuraavana saapuvaan bussiin ja jättäisi lasta vaunuissaan siihen paikkaan? Tai mistä minä tiesin, jos nainen halusi hylätä lapsensa ja jättää ensimmäisen tietämättömän hoteisiin?Vilkuilin kelloa ja paniikki alkoi nostaa päätään. Lapsella ei tuntunut olevan hätää.

Odotin hermostuneena. Viimein nainen syöksähti paikalle. Häneltä oli unohtunut muutama tavara kotiin, eikä olisi mitenkään ehtinyt palata lapsen kanssa yhdessä takaisin. Kiitteli vaivannäöstä.

Sairaskertomus

2006-03-27T10:10:00.000+03:00

Kaikki on ollut kovin hidasta. Aika on mennyt vain niistämiseen ja korvien kohinan kuunteluun. Flunssaisessa kuulossa on hyvätkin puolensa. Kävin nimittäin viikonloppuna kotipuolessa ja vajaakuntoisena kun ei oikein jaksa kinastella jatkuvasti, niin puolikuurona saattoi helpommin päästää asioita ohitse. Ei tarvinnut takertua joka sanaan. Tai olla aina oikeassa.

Hitaudessa on silti paljon enemmän huonoa. Ajatus ei kulje oikeaa raidettaan. Asioita jää tekemättä, eikä siitä jaksa edes välittää. Ei siitäkään, että bussissa matkustaessa tekisi mieli itkeä juopon lapsuusmuistoille, vaikka ei hän edes ole niitä minulle kertomassa vaan bussinkuljettajalle.

Ulkona paistaa aurinko.

Minusta ei olisi naparetkeilijäksi.

2006-03-20T08:51:00.000+02:00

Kesä painaa päälle. Sitä on tosin melko vaikea uskoa aamuisen sään perusteella. Jäämereltä puhaltanut pohjoistuuli tuntui kylmemmältä kuin aikoihin. Viima tunkeutui pienimmästäkin vaatteen raosta läpi. Tuulta päin kävellessä ajattelin jälleen kerran, että minusta ei olisi naparetkeilijäksi. Tätä ajatusta vaalin oikeastaan vähän liian usein. Ajatukselle ei ole mitään syytä, enkä ymmärrä miksi edes vertaan itseäni naparetkeilijään!

Olisi hienoa ajatella, että minusta olisi siihen. Mutta ei ole. Kuten ei myöskään näihin survivor-tyyppisiin seikkailuohjelmiin.

Naparetkeilijät ovat ihmisinä aivan omaa luokkaansa. Heitä tekee mieli ihailla ja palvoa. He sinnittelevät satoja kilometrejä eteenpäin tuulesta ja viimasta huolimatta. Minun tekee mieli palata kotiin vällyjen alle jo vähän liian kylmän työmatkan vuoksi.

Avoin työpaikka

2006-03-18T16:23:00.000+02:00

Sitkeästi vain on flunssa yrittänyt saada otettaan minusta. Eipä vielä, ei ole onnistunut. Lääkitsen itseäni Cointreaulla terästetyllä kahvilla, odottelen ystävääni ja tämän lasta vierailulle. Lapsi on kuulema ollut oksennustaudissa...Kiva. Tervetuloa vaan. Molemmat pitävät isojen miesten kitaransoitosta ja saankin kertoa heille keskiviikon keikasta, josta ovat varmasti kateellisia. En ole toipunut siitä vielä itsekään täysin. Olen kuullut paljon hyviä keikkoja, mutta harvoin näin hyvää, jossa sekä yleisöllä että orkesterilla on vallan hyvä meininki. Se on se vuorovaikutus, joka on tällaisten pienten keikkojen etu. Ja rytmifriikki kun olen, niin en voinut kuin ihailla täsmällistä soittoa ja rytminkäsittelyä, joka ei lipsunut missään vaiheessa. Metronomintarkkaa yhteispeliä.

Mutta ovatpa he puhe-etäisyydellä taivaanpeittävän kokoisia. Pitkiä. Ja isotukkaisia, paitsi rumpalipoika. Silti ihan kilttejä.
***
Nyt olisi työnhaun aika. Laulaja saa paikan. Vaatimukset: ulkonäkö, karisma, englannin kielen hyvä lausunta- ja puhetaito sekä aimo annos ääntä. Melko hyvin ovat osanneet kuvailla minut.

Vielä riittää pakkasta

2006-03-15T18:50:00.000+02:00

Keväinen aurinko on jälleen paljastanut enemmän kuin haluaisin. Pölyä ja likaa kaikkialla, itsekin näytän vetelevän viimeisiäni. Vaatteet hapertuvat päälleni, hiukset hapsottavat ja näytän muutenkin kuolleelta. Haluaisin joka vuosi ohittaa tämän yllättävän valoisuuden ja siirtyä suoraan kesään. Aurinko poraa silmiin, eikä tiedä minne ne kääntäisi. Pakotan itseni ulos joka päivä, koska on synti heittää tällaiset ainutkertaiset päivät hukkaan nuhjuamalla sisällä.

Koska vaatteista on jäljellä enää hyvin vähän, ajattelin, että ostan muutaman uuden. Jotain muuta, kuin mustaa. Ehkä tämä kevät helpottuisi sillä. Ostamalla. Kiertelin vaatekaupasta toiseen. Olin selaillut ruotsalaista muotilehteä ja katsellut siitä itseäni miellyttäviä vaatteita. Minulla oli perusteellisesti suunniteltu visio, mitä olin hakemassa. Vaan suureksi kävi pettymys. Kaupoissa on enimmäkseen tarjolla isotädin virttyneitä alushameita, villatakkeja, pitsipaitoja...Ja kaikki likaisen ruskeaan taittuvissa väreissä. Että ihanko totta olisin trendikäs tuollaisissa vetimissä? Parin tunnin kaupoissa kiertelyn jälkeen päätin pitäytyä edelleen tutussa mustassa. Kesällä voin käyttää keltaista mekkoani.
***
Jo vain, taitaa säätila tästä kääntyä taas tuttuun kylmään ja viimaan. Ainakin, jos on uskominen uutisten säämiestä. Pari päivää kun vielä jaksaa ulkoilla, hiihtää ja ilakoida talven taittumisesta, niin sitten saa olla taas rauhassa.

Keskustelu

2006-03-14T22:54:00.000+02:00

Eilen odottelin bussia ajatuksissani. Yhtäkkiä muuan vanha rouva siinä vieressäni alkoi puhumaan minulle. Hän kysyi, mitä busseja sieltä onkaan tulossa? Hän kun ei oikein näe aikataulua. Luettelin viisi seuraava linjaa. Ja pian tulikin hänen odottamansa 14. "Joo-o, se on kuule niin, että 13.3.1940 Talavisota loppu. Se oli niinko tämä päivä se." Sitten rouva nousi bussiin turkin helmat loskaista maata viistäen.

Pienestä kiinni

2006-03-12T21:53:00.000+02:00

Murjottaminen on kivaa vain, jos muut huomaavat sen. Ja voi sitä kurjaa, joka erehtyy kysymään, että "mikä nyt on?"Ei tietenkään mikään! Muka.

Hyvää naistenpäivää

2006-03-08T20:20:00.000+02:00

Tänään minulle sanottiin, että "hyvää naistenpäivää". Kaksi kertaa. Lisäksi sanottiin jotain, että en tiedä mitä sitten sanottiinkaan...Asiat menevät ääripäästä toiseen. Joko tai. Välimuotoa ei ole olemassa ja jos on, niin se ei ole mitään. Ei niin mitään. Hengästyttää.
***
Naistenpäivän hyvä neuvo: Älkää menkö kuntosalille huonoissa alushousuissa. Säästäkää kanssakuntoilijoita.

Mitä tein tänään

2006-03-07T13:50:00.000+02:00

Niin se vain ensimmäinen valmistui ja parikin sille on jo lähes käyttökelpoisessa kuosissa. Tekniikka paranee, kun harjoittelee. Olisihan se outoa jos ei paranisi, kun pistää itseään neulalla muutamia kertoja sormeen. Vähitellen on minunkin uskottava, että nahan ompeluun tarkoitettu neula on kirjaimellisesti sellainen.

Suunnitelma

2006-03-05T21:09:00.000+02:00

Sain sähköpostilla tällaisen. Olen niin taikauskoinen, että en uskaltanut udella kohtaloani. En edes leikilläni, vaikka ajattelenkin toisinaan kuolemaa enemmän tai vähemmän. Mutta sitten kun se tulee, niin toivoisin sen olevan vain yllätyksellinen ja kertaluonteinen mälläys. Ei kitumista ja kuihtumista.

Krissen analyysi

2006-02-28T10:52:00.000+02:00

Rakas tyylitaituri,

Pukeutumisen suhteen olet edelläkävijä. Sinulla oli olkatoppauksetkin jo 60-luvulla. Sinä et trendeistä piittaa, vaan olet aina oma tyylikäs itsesi. Pukeutuminen on sinulle intohimo ja stailaat mielelläsi myös lähimmäisiäsi. Viihdyt merkkiliikkeissä, mutta voit löytää tyylikkään asukokonaisuuden jopa kirpputorilta. Muodin maailma on sinulle temmellyskenttä, jossa kaikki kukat saavat kukkia. Olet trendsetter. Violetti matador-puku on kovasti tulossa muotiin, jos sinä niin sanot. Tyylitajusi on kerännyt kiitosta ja sinusta on tullut puheenaihe kotikaupunkisi muotipiireissä. Wow, olet ainutlaatuinen. Pysy uskollisena tyylillesi niin sinut huomataan ikuisesti.

Testaa sinäkin.