26.4.06

Vastaus esitettyyn kritiikkiin

Sain kommenttia edelliseen kirjaukseen. Olin jälleen nähnyt kaiken aivan liian synkeiden silmälasien kautta. Että oli kylällä paljon hyvääkin; isäni oli rakentanut uuden aidan tonttinsa ympärille (etteivät porot tule makoilemaan pihanurmille, tai siis jäkälille). Ja pappani oli liimannut muovimaton palasen vessan lavuaarin yläpuolelle. Eihän siellä siis aivan laakereilla lepäillä, se on vissi.

***
Uskokaa tai älkää, mutta en ole niin negatiivinen ihminen kuin väitetään. Tänään tosin olin saada hermoromahduksen marketissa. Tyttäreni hinkuaa ratsastusharrastuksen pariin, on menossa hevosleirille ja tarvitsee kaiken maailman ihme hevostarvikkeita, kuten housuja, saappaita, raippoja, ratsastussukkia ja kaviokoukkuja. Ei siinä auta muu kuin yrittää hampaat irvessä "tukea" tätä innostusta. Rahaa palaa, hevosia on tyttären huoneen seinät täynnänsä ja minua syytetään huonoksi äidiksi. Mutta kun en mahda sille mitään, että olen allerginen. Olin saada astmakohtauksen tänään pelkästään ratsastuskypärien hinnasta!

Puolentoistatunnin pahantuulisuuspuuskan jälkeen yritin selittää tyttärelleni, että ei hänenkään tarvitse olla innoissaan minun kuoroharrastuksesta, joten ei kai minun tarvitse olla niin kauhean innostunut tästä hevosjutusta. Ei mennyt läpi. Tyttären mielestä olen epäreilu, ilkeä, vastuuntunnoton (hän käytti tuota sanaa kaupassa), tylsä ja ikävä ihminen kun en jaksa tukea tätä juttua. Aikuisuuden rippeet ropisivat marketin lattialle ja vajosin todella alas. Aloin ilkeäksi, ja nyt kaduttaa.

Kaiken lisäksi unohdin viedä auton ajoissa kotiin sitä enemmän tarvitsevalle.

Voisin kai saman tien nimetä tämän blogin kurjuuksien kaatopaikaksi.

***
Yritin tosissani, siis aivan tosissani saada tästä kirjauksesta sellaista kevyttä ja mukavaa illan päätteeksi. Alkuperäinen ajatukseni oli kirjoittaa siitä kuinka mukava kylä kotikyläni on. Mutta ei siitä tullut mitään. Taidan hipsiä vähin äänin hammaspesulle ja kömpiä peiton alle pelkäämään huomista.

Taas näitä unia

Eräänä aamuna heräsin siihen, että päässäni soi Poets of the Fallin biisi Carnival of Rust . Se oli ahdistavaa. Biisistä tehty video on pelottava. Hauskempaa oli olla mukana ritariseikkailuissa pari yötä sitten. Hevosia, haarniskoissa keikkuvia miehiä, miekan kalahtelua... En tiedä mikä minun tehtävä oli, mutta ratsastin nopeajalkaisella hevosella.
***
Unientulkitsijana voisi käyttää vaikkapa tätä, eikä tarvitsisi sen enempää miettiä tai perehtyä Freudin kirjoituksiin.

Viikonloppufiilikset

Sattumaa vai mitä, mutta itse kuljeskelin viikonloppuna kotipuolessa lähes samoin ajatuksin kuin Tuuba. Kylässä on enimmäkseen vain vanhoja ihmisiä, tyhjiä pihoja, hilseilevää maalia, lahoavia räystäitä...Kukaan ei oikeastaan enää jaksa, eikä ketään kiinnosta. Olin siellä kaksi päivää ja se oli liikaa. Tuskin olisin käynyt ennen kesää, mutta EU tarvitsi juuri minun allekirjoituksia papereihinsa.

Mitä ihmettä tuolle kylälle on tapahtunut? Vai onko minulle tapahtunut jotain?

23.4.06

Ränsistyneet talot

Viikonloppu entisessä kotikylässä imi voimani aivan tyystin. Syystä tai toisesta vierailut kotona ja sukulaisissa ovat yhä vaan raskaita.

Tällä kerralla huomioni kiinnittyi lapsuudenaikaisen elinympäristöni hiljaiseen rappeutumiseen. Talojen katot näyttivät huonokuntoisilta, ikkunanpielet hilseilivät. Kyläkoulun keinujen narut olivat poikki. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta jostain syystä minulle tuli olo kuin olisin kävellyt luovuttaneiden ihmisten asuttaman kylän raittia.

***
Vaihdoin taustavärin harmaaseen. Sellainen on täällä ilma ja mieli. Inka, saat vaihtaa värikkäämpään jos haluat. En vain tahtonut oikein saada tekstistä selvää turkoosia taustaväriä vasten.

19.4.06

Nimikiista

Oppilas ilmoitti eilen, että hän on vaihtanut nimensä. Häntä pitää kutsua nykyään hänen ensimmäisellä nimellä, eikä sillä toisella, jolla minä olen häntä puhutellut jo viisi vuotta (ja jota hänen vanhempansa yhä käyttävät.) Kysyin, miksi tyttö oli halunnut vaihtaa hyvän nimen? Vastauksena oli vain, että siksi, kun hän halusi. Ja että ensimmäinen nimi on enemmän rock. Rock! Siis mitä?! Minun mielestä hänen uudessa nimessä ei ole mitään rokkia. Sen nimisiä on miljoona. Vanha oli sentään persoonallinen.

Mutta oli aika, jolloin minäkin olisin halunnut jonkin toisen nimen. Se vain, että en olisi ottanut käyttööni toista nimeäni. Se olisi ollut matka ojasta allikkoon. Sen sijaan olisin niin mielelläni ollut Piia tai Mari, niinkuin kaikki muutkin. Ei riittänyt, että erottui joukosta ilmankin, vaan vielä nimikin oli sellainen. Mietin usein, että missä ihmeen astraalitodellisuudessa vanhemmat olivat olleet keksiessään nimeä minulle. Sitten kävi kuitenkin niin, että yläasteen aikana nimi alkoi avautua minulle aivan uudesta näkökulmasta ja siitä tuli oikein hyvä. Enää en vaihtaisi sitä mihinkään. En Piian tai Mariin. Lapsena harmitti, että itsensä esitellessä joutui aina toistamaan nimensä, mutta nykyään siitä voi olla jo ylpeä. Muistavatpa ihmiset minut paremmin.

(Yritän opetella oppilaani uuden nimen, vaikka toivonkin, että hän päätyisi takaisin entiseen kutsumanimeensä.)

16.4.06

Hiljainen viikko

Vielä ehtii toivottaa hyvää pääsiäistä, vaikka kohtahan se on jo ohi. Viime viikko oli kuuluisa hiljainen viikko, jolloin kaikkea kärsimystä olisi pitänyt tutkiskella sisikunnassaan. Luterilainen kärsimys ei minua kiinnosta, eikä sen puoleen olisi ollut liioin aikaa sitä edes miettiä. Päivät täyttyivät ihan itsekseen tekemisestä ja illat soittamisesta. Päivästä toiseen. Torstaina keikan jälkeen meno jatkui samalla porukalla virvokkeita nauttien ja hieman oli tulla hätä käteen, kun yöllä soittokamojen ja puvun kanssa tulin kotiin, enkä ollut siihen hetkeen mennessä vielä uhrannut ajatustakaan pääsiäisen vietolle Rukalla. Ja sinne siis piti lähtemän aamulla. Mutta minä olen reipas ja nopea pakkaaja, kun luvassa on mutkamäkeä. En myöhästynyt mistään. Ainoat myöhästyjät olivat kissat, jotka tällä kertaa lähtivät mukaan. Herra A:n mielestä kuljetuskopassa matkustaminen riitti, eikä hän suostunut menemään sinne. Ei hyvällä eikä pahalla.Herran M:n protesti on jo tullu tutuksi. Lopulta matka pääsi alkamaan, mutta kissat eivät tehneet sitä edelleenkään helpoksi...Veikkaan, että lasten kanssa olisi yksinkertaisempaa.

Vaan mutkamäkeen pääsin ja laskin sydämeni kyllyydestä. Kotiin oli taas kiva palata ja kissatkin ovat samaa mieltä. Huomenna on vielä virallinen vapaapäivä, eikä tarvitse olla julkisesti missään tai harrastaa sen enempää sosiaalista elämää. Niinpä söin reilusti valkosipulia.Toisaalta, eihän se minun ongelma ole, jos jotakuta valkosipulin tuoksu häiritsee.

12.4.06

Rahapuu

Ostin Rahapuun. Sen kiiltävät ja jämäkät lehdet ovat aina miellyttäneet minua. Salaisena toiveena minulla on, että jonain päivänä se tuottaisi oikeaa rahaa. Sellaisen muutaman sata euroa päivässä. Heitin pois mätänemisvaiheessa olevan Kodinonnen. Se ei koskaan jaksanut kasvaa. Ehkä kissat kävivät nyhtämässä sitä liikaa.

8.4.06

Miehen paikka

Sovitin päähäni sponsorifirman lahjoittamaa aurinkolippaa. Pidän siitä. Ehkä sitä voisi käyttää, sitten kun on kesä. Ja sitten, kun aurinko paistaa. Aurinkolippa on seksikäs. Puhumme hänen punttitreeneistä. Sitten minun. Hänen mielestään naisten kuntosalikäyntejä täytyisi rajoittaa jollain tapaa. Naisten kuuluu pysyä heikkoina, että miehillä olisi edes jokin funktio.

7.4.06

Apinaloikka

Eilinen konsertti oli väkevä kokemus ja täynnä tunteen paloa. Aika ei enää ollut. Olo oli kuin Aleksis Kivellä, "kaukana kavala maailma". Vaikka alkuun Wagnerin Tristanin ja Isolden Prelude & Liebestod pusersikin minusta muutaman liikutuksen kyyneleen. Ne minulla oli lupa pyyhkiä ystäväni paidanhihaan.

Toinen puoliaika nielaisi täysin mukaansa ja loppu tuli yllätyksenä. Mitä ihmettä, ihmiset antavat jo aplodeja? Nytkö tämä jo loppui? Ei kai sentään? Nämä olivat olleet meille molemmille elämämme nopeimmat tunnit. Paluu tähän hetkeen kesti tovin, mutta siitä huolimatta keskustelu alkoi edetä kiivaana. Jopa niin kiivaana, että poiskävellessä olimme molemmat jäädä auton alle. Suojatiellä. Wunderbaumit keikkuen, jyskyttävä timmirassitoyota oli vähällä toimittaa meidät jalat poikkinaisina sairaalaan. Eloonjäämisvaisto on kai sittenkin olemassa. Oli nimittäin sen laatuinen loikka, jonka tein viimetipassa sääret auton puskuria hipoen, vaikka muutoin korkeakorkoisilla saappailla kävely oli osoittautunut toivottomaksi loska/jääkelillä. Siinäpä sitten tienpientareella odottelimme pulssin tasaantumista ja sitä, että säikähdyksestä veltoksi heittäytyneet jalat taas kykenisivät toimimaan. Illan musiikkiannin analyysikin unohtui hetkeksi kokonaan...Mutta vain hetkeksi.
***
Lähempänä puolta yötä kotiovella saatoin tyytyväisenä ajatella, että en jäänyt auton alle ja että sieluuni oli taas ommeltu yksi paikka lisää. Eikä siihen tarvittu paljon, vain muutama sana ja se, että on. Sanoin lähtiessä ystävälleni, että varsin moni mies voisi ottaa hänestä oppia.

5.4.06

Huono käsis

Kuinka monta kertaa voi antaa repiä itsensä riekaleiksi? "Ehkä kerran" sanoi ystävä. Kuuden aikaan makasin voimattomana matolla kissat vieressäni. Olin juuri parkunut asiaani noin 10 minuuttia puhelimessa ystävälleni. Olisin kai kauemminkin, mutta hänen täytyi lähteä musisoimaan. Tai sitten hän ei vain jaksanut kuunnella. Mutta itse hän soitti minulle. Hän tietää, en osaa sanoa miten. Hän sanoo ystävällisen sanan juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsen.

Olin niin väsynyt kaikkeen. Silmät painuivat kiinni väkisinkin ja nukahdin. Unessa olin matkustamassa junalla. Voi helvetti. Ei riittänyt, että valveilla olin tehnyt sitä eilen 12 tuntia.

2.4.06

Missielämää

Päivä alkoi kaurapuurolla ja hiihtolenkillä. Blääh, kuinka terveellistä elämää. Aurinkoinen sää oli erinomainen ulkoliikuntaan, keli vain ei suosinut hiihtäjää. Huono luisto. Ymmärrän ihmisiä, jotka inhoavat hiihtoa. Todennäköisesti he ovat vain kokeilleet sitä liian harvoin ja siksi huono keli on nujertanut hiihtouran alkuunsa. Eilisen päivän aikana hiihtokausi sai mukavaa jatkoa, kun lunta satoi taivaantäydeltä. Olin hevosen kanssa metsäretkellä ja siellä lumesta painuneiden puiden keskellä ajattelin, että nyt voisi olla joulukuu. Ehkä tammikuu. Ei kuitenkaan huhtikuun ensimmäinen, vaikka lumi olikin melko märkää. Tieosuuksilla laukatessa tuli mieleeni, että aamulla kuntosalikäyntiä varten laittamani ripsiväri oli unohtunut pestä pois. Vaan eipä sillä enää siinä vaiheessa ollut merkitystä.

Miksi ihmeessä olin edes laittanut ripsiväriä. Olin ollut kuntoilemassa, en missikisoissa. (Mihin minulla ei, by the way, olisi mitään asiaa. Hah.)
***
Tänään odottelin sukulaisvierailua, mutta siitä ei sitten tullutkaan mitään. Enkä ole lainkaan yllättynyt. Jo aamulla auringon asento ja tuulen suunta antoi vihjeen tulevasta. Yritin silti olla positiivinen, koska kaikkihan oli jo sovittu. Olin jopa suunnitellut alkuviikon vain ja ainoastaan vieraiden kestitystä silmällä pitäen. Just joo.
***
Pahimman angstini jätin merenrannalle ja loput katselemalla ainoaa realitysarjaa, johon koskaan olen jäänyt koukkuun. Ja sitten katselin tätä. Ja kissapainia eteisen lattialla. Illan päätteeksi katson vielä tätä. Rauha on palannut.